Fallen Moon on kokoelma lyhyitä tarinoita, joiden keskeinen teema ovat enkelit ja demonit. Varsin hiljaisissa tarinoissa nämä vastakkaiset elementit ovat ajoittain vihamielisessä suhteessa toisiinsa, mutta enimmäkseen tunteet ovat paljon monitahoisempia.

Ongelma lyhyissä tarinoissa on se, että aikaa ei ole hahmojen tai heidän välisten suhteidensa syvälliseen esittelyyn ja tutkimiseen. Hyvän lyhyen tarinan ydin on siinä, että tarinassa on jokin selkeä viesti, joka on mahdollista ja kannattaakin ilmaista lyhyesti ja ytimekkäästi. Touin ideat ovat kiinnostavia, mutta lähes kaikki tarjoavat materiaalia huomattavasti pidempään tarinaan ja tuntuvat siksi keskeneräisiltä ja tynkämäisiltä. Ainoastaan tarina Hell's Hillin taikakissa tuntuu todella toimivan lyhyenä tarinana. Kaikkien muiden kohdalla lukija jää turhankin kanssa miettimään mitä kaikkea tarinasta on jouduttu jättämään pois.

Ongelmana on pitkälti se, että tarinat kuvaavat suhteita ja tunteita. Ensimmäisen vivahteiden esittely vaatii aikaa ja jälkimmäiset vievät kauan kasvaakseen ja syventyäkseen. Niinpä niiden käsittely vain muutaman sivun mittaisessa tarinassa jättää pakoltakin kyseisiin tarinoihin isoja aukkoja. Kun tarina ei lopulta käsittele paljoa muuta, nämä puuttuvat osat muuttuvat melkoiseksi aukoksi.

Touin piirrosjälki on kaunista ja siinä en huomannut puutteita. Tarinaideatkin sinällään ovat kiinnostavia ja niistä olisi moneksi. Niiden toteuttaminen näin lyhyessä muodossa ei vain tahdo toimia, mutta todella hyvä lyhyt tarina ei olekaan mikään helppo taiteen muoto, kerrottiin se sitten missä mediassa tahansa. Lupausta on vaikka kuinka, joten mieluusti lukisin lisää kyseiseltä artistilta.

Egmontin sivuilla

Wikipediassa