History Channelin kaksituntinen dokumentti kertoo Winston Churchillin toisen maailmansodan aikana perustamasta koulutuskeskusten sarjasta, jossa koulutettiin vakoojia ja sabotöörejä. Koulutuksen jälkeen nämä ihmiset yleensä pudotettiin laskuvarjoilla vihollisten linjojen taakse, jossa heidän oli tarkoitus tehdä kaikkensa vihollisten toimien häiritsemiseksi. Kuolleisuus oli kuitenkin korkea näiden toimijoiden keskuudessa, joten tehtävää ei missään nimessä kannattanut ottaa kevyesti.

Kiinnostava dokumentti paljastaa pitkään salassa pidettyjä puolia tästä koulutustoiminnasta ja mukaan mahtuu useita kiinnostavia haastatteluja toimintaan osallistuneilta henkilöiltä. Mukana oli luonnollisesti brittien lisäksi myös paljon muiden maiden kansalaisia, sillä oli hyvin tärkeää, että vihollisalueille lähetettävät pystyivät vähintäänkin esiintymään maan kansalaisina. Kaikki kuitenkin koulutettiin Churchillin kouluissa.

Dokumentin sivut