Clive Owenin tähdittämä trilleri kertoo Interpolin agentista Louis Salingeristä, jolla on pakkomielle tietyn pankin kaatamisesta. Kyseinen pankki kun on kohdistanut palvelunsa nimenomaan maailman organisoituneelle rikollisuudelle. Yhden miehen sota maailmaa vastaan on kuitenkin kuin don Quixote tuulimyllyineen ja vaikka Salinger saakin elokuvan lopussa eräänlaisen voiton, maailma ei siitä miksikään muutu...
Elokuva on juuri siitä erinomainen, että se ei tee kenestäkään täyttä hirviötä. Pankkia pyörittävät miehet eivät ole sydämmettömiä julmureita, vaan tavallisia liikemiehiä, joiden kohdalla heidän asiakkaidensa aiheuttama kärsimys katoaa numeroiden pyörittämiseen. Koska he eivät sitä koskaan näe, sillä ei ole vaikutusta heihin. Hyvä ja paha eivät ole elokuvassa itsestään selvyyksiä ja yhden hyvän miehen esiin astuminen ei yksistään riitä muuttamaan kaikkea paremmaksi.
Toisin sanoen kyseessä ei ole toimintafantasia, vaan elokuvan tarina toimii enemmän oikean maailman säännöillä ja ottaa kantaa oikean maailman tapahtumiin. Inspiraatio elokuvan idealle onkin peräisin oikean elämän pankkiskandaaleista 1980-luvulla, joskin juoni on siirretty lähemmäs meidän aikaamme. Siksi elokuva herättääkin paljon ajatuksia siitä miten paljon juuri tällaiset tahot vaikuttavat maailmassamme ja uskallammeko oikeasti jättää niin paljon valtaa niitä johtavien ihmisten käsiin? Toisaalta, mitä vaihtoehtoja meillä on?
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.