BBC Knowledge -kanavan esittämä historiallinen dramatisointi kertoo penisilliinin keksimisen tarinan. Alexander Fleming mainitaan usein penisilliinin löytäjänä, mutta pelkästään vaikuttavan aineen löytäminen ei vielä riitä lääkkeeksi. Vaikka Fleming sai pitkään kunnian, todellisen työn penisilliinin eristämisessä ja sen massatuotannon kehittämisessä tekivät australialaisen lääkärin Howard Floreyn johdolla saksalainen Ernst Chain ja englantilainen biokemisti Norman Heatley. Tämä dramatisointi kertoo juuri tämän tarinan heidän tekemästään työstä.

Tieteeseen mahtuu kiinnostavien keksintöjen lisäksi myös paljon inhimillistä draamaa, josta tämä on erinomainen esimerkki. Flemingiä pidetään yhä laajasti penisilliinin keksijänä, vaikka todellisesti hän vain löysi aineen ja senkin vahingossa. Hänen ei itse onnistunut koskaan eristää tai massatuottaa sitä. Ilman kumpaakin näistä vaiheista, penisilliinistä ei olisi ollut lääketuotteena hyötyä. Valitettavasti suuri yleisö ei tiedosta näitä asioita, joten heidän silmissään Fleming sai kaiken kunnian, vaikka tiedemaailma tunnisti Floreyn, Chainin ja Heatleyn työn merkityksen.

Periaatteessa kyse tämä ohjelma on tv-elokuva, mutta se pysyy hyvin lähellä sekä historiaa että tiedettä ja pitää sisällään tieteellisiä selityksiä, jotka eivät istuisi perinteiseen elokuvaan. Lopputulos on kevyt dokumentiksi ja raskas elokuvaksi, mutta kiinnostava asiasta innostuneelle.

Penisilliinistä Wikipediassa