Kävin sitten katsomassa kolmannenkin Transformers-elokuvan. Olen jo parin ekan kohdalla valitellut, että näissä elokuvissa juoni jää (myönnettävästi hienon näköisen) toiminnan alle. Trendi on valitettavasti vain jatkunut ja jälleen mennään vielä enemmän väärään suuntaan. Edellisessä juonessa olisi sentään ollut mahdollisuuksia. Tällä kertaa juonta ei ollut mukana nimeksikään.

Onhan elokuva teknisesti hienosti toteutettu, mutta en minä leffaan mennyt erikoistehostenäytöstä katsomaan. Kyllä seassa saisi jonkinlainen tarinakin olla. Tällä kertaa edellisen elokuvan melkein mystiset elementit on jätetty pois ja sen sijaan pysymme puhtaasti todellisessa maailmassa. Kyseessä on oikeastaan sotaelokuva ennemmin kuin toiminta, joten tilaa olisi ollut vaikka millaiselle draamalla, joka kaikki kuitenkin sivuutetaan, vaikka pahis-robotit lahtaavat miljoonakaupungin melkein kokonaan.

Kaikkein eniten ottaa pattiin se, että kirjoittajat eivät ole kehittäneet Sam Witwickyn hahmoa lainkaan. Tämä nuori mies on pelastanut maailman kahdesti, ollut mukana oikeassa sotatilanteessa, melkein menettänyt järkensä avaruusolioiden artifaktin takia, nähnyt hyvän ystävän kuolevan puolestaan ja surrut tätä, kuollut itse tuodakseen ystävänsä takaisin henkiin...ja ainoa mitä tästä näkyy uusimmassa elokuvassa on se, että hän on turhautunut, kun tavallinen maailmanmeno ei enää tunnu kovin ihmeelliseltä.  

Valitettavasti siis en vieläkään saanut sitä Transformers-elokuvaa, jota olen odotellut... Ja ai niin. Oliko Nimoy-raukalle aivan pakko ympätä Star Trek -lainaus? He's Spock, we get it, give it a rest already!

IMDb:ssä

Viralliset sivut

Englanninkielisessä Wikipediassa

Suomenkielisessä Wikipediassa