Disneyn uusin koko illan animaatio päivittää Grimmien sadun Tähkäpäästä nykyaikaisemmaksi. Tarina kidnapatusta ja eristyksissä kasvaneesta lapsesta antaakin nykypsykologian silmissä melkoisen määrän materiaalia aikuisempaan käsittelyyn, vaikka suurin osa siitä jätetäänkin sitten hyvin kevyelle tai huumorin jalkoihin.
Elokuva oli itseasiassa parempi kuin olin uskaltanut toivoa. Trailerien perusteella homma näytti olevan perus-teinikomedia satumaa-asetelmassa ja ei erityisesti minua kiinnostava. Lopputulos oli juuri tuota, mutta selkeästi paremmalla tasolla kuin olin odottanut. Päähahmotkaan eivät jääneet aivan yksiulotteisiksi kiiltokuviksi, vaikka kyllä eläinsivuhahmot ja pahis meinasivat jälleen kerran varastaa show'n. Donna Murphyn Mother Gothel oli mainio esimerkki psykologisesta vallan käytöstä, kun taas Maximus-hevonen on paras sitten kapteeni Phoebusin Achillesin (Hunchback of Notre Dame).
Loppujen lopuksi siis ihan katsottava elokuva, vaikkei siihen ihastukaan samalla tavalla kuin Disney'n kultakauden parhaimmistoon.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.