National Geographic Wild -kanavalla esitetty dokumentti keskittyy sellaisiin eläimiin, joiden nykymuoto on kehittynyt huomattavasti esi-isästään, kuten maalla elämänsä aloittaneet valaat. Idea on kyllä hauska ja dokumentti ihan kiinnostava, mutta oikeastaan samaa ajatusta voidaan soveltaa melkein mihin eliölajiin tahansa. Suurin osa on kuitenkin kehittynyt jostain muusta ja tarpeeksi kauas kun mennään, niin kaikki vielä niistä muutamasta ensimmäisestä elävästä yksisoluisesta, joista kaikki elämä maapallolla polveutuu. Ja mitä tulee kiinnostaviin muodonmuutoksiin, niin valaat eivät ole ainoita, jotka ovat palanneet mereen maan kautta ja lintujen kehittyminen dinosauruksista on melkoisen iso muutos. Tietyllä tavalla ne muutamat lajit, jotka eivät ole muuttaneet muotoaan, ovat vähintäänkin yhtä kiinnostavia kuin ne, jotka ovat.

Eli siis ohjelman esimerkkilajeiksi olisi voinut valita melkein minkä otuksen tahansa. Mutta kyllä valitut lajitkin olivat kiinnostavia (joskin ehkä hitusen mielikuvituksettomia) valintoja ja kokonaisuus ihan mukavasti tehty ja hyvä esimerkki evoluution toiminnasta.