Yle Teema on esittänyt kesän ajan 30-osaista kiinalaisjapanilaisyhteistyössä tehtyä dokumenttisarjaa Kiinan halki kulkevasta ikivanhasta kauppareitistä, joka tunnetaan nimellä silkkitie. Itse dokumentti on peräisin 1980-luvulta ja oli aikoinaan yksi lempiohjelmiani ollessani lapsi. Mieleen sarjasta jäi myös mainion japanilaisen syntikka-artistin Kitaron kaunis musiikki.

Sarja on kiinnostava sekoitus historiaa, mytologiaa ja matkakertomusta. Kun ottaa huomioon sarjan iän, sen aikoinaan nykyhetken oloista kertovat osat ovat jo itsessään myös historiaa, sillä se Kiina, jossa sarja kuvattiin, on jo aikoja sitten jäänyt modernin kaupallisen Kiinan jalkoihin. Sarja etenee hidasta ja seesteistä tahtia ja kertoo tarinoita niin lähi- kuin kaukaisestakin menneisyydestä. Kun sekaan heitetään vielä Lars Svedbergin monisävyinen ja tummanpuhuva kertojaääni, kokonaisuus toimii erinomaisesti ja vie katsojan Suomen syksyisestä viileydestä aavikon keitaiden kuumaan ilmanalaan.

Lähdin sarjan uusintaa katsomaan ihan uteliaisuudesta, koska muistin sen lapsuudesta, mutta täytyy sanoa, että olen yllättynyt kuinka hyvin sarja on kestänyt vuosien kulun. Suurin osa historiasta pitää tietenkin paikkansa yhä, mitä nyt joitakin uusia löytöjä ja teorioita on heitetty kehiin. Kuvauksen suhteen teknologia on edennyt, mutta omalla tavallaan vanhanaikainen filmitekniikka sopii sarjan seesteiseen ilmapiiriin. Sarjan pituus yllätti - en muistanut sen olevan näin pitkä - mutta samalla se on hyvä asia, sillä näin mukaan mahtuu vaikka kuinka kiinnostavaa tietoa hitaammalla tahdilla. Kuvamaailma on mahtavaa ja Kitaron musiikki sopii siihen erinomaisesti.

Täytyy siis sanoa, että vanhentuneenakin sarja on yhä yksi parhaimmista dokumenttisarjoista, jonka olen koskaan nähnyt.

Ohjelman esittely Ylen sivuilla

Sarjasta Wikipediassa

IMDb:ssä

Ohjelmasta toisen tuottajan NHK:n sivuilla