Farscape on yksi parhaimmista scifi-sarjoista koskaan ja olen vihdoin ja viimein saanut sen katsottua uudelleen alusta loppuun + vielä juonen loppuun vievän Peacekeeper Warsin, jota en aikaisemmin ollut nähnytkään. Aikaa meni osaltaan siksi, että mahtavassa DVD-boksissa muiden ekstrojen lisäksi melkein puolessa jaksoista myös kommenttiraita, joten neljä kautta paisui ajallisesti melkein kuudeksi.

Farscape lähtee liikkeelle, kun kansainvälisen avaruusyhdistyksen IASA:n astronautti John Crichton joutuu testilennolla madonreiän imaisemaksi ja päätyy galaksin toiselle laidalle keskelle taistelua. Taistelun osapuolina ovat ihmismäiset Peacekeeperit ja joukko elävällä kuljetusaluksella vallan ottaneita vankikarkureita. Pöllämystynyt Crichton päätyy vankikarkureiden puolelle ja pelastaa päivän. And we're off!

Farscapessa on mahtavaa juuri se, että toisin kuin melkein kaikissa muissa scifi-sarjoissa, kaikki ei ole puhdasta, helppoa ja rauhallista. Sen sijaan törmäämme joukkoon toisilleen vieraita otuksia, joilla kaikilla on omat tavoitteensa ja agendansa ja jotka viettävät suurimman osan ajastaan keskenään tapellen senkin jälkeen, kun ovat olleet yhdessä tarpeeksi pitkään ystävystyäkseen ja muodostaakseen eräänlaisen (hyvin erikoisen...) perheen. Kun sekaan heitetään pahikset, joista more often than not tulee myöhemmässä vaiheessa ystäviemme liittolaisia muita pahiksia vastaan, niin eipä ihme, että mikään suunnitelma ei koskaan toimi niin kuin sen oli tarkoitus.

Sarjassa sekoitetaan mahtavaa hahmokehitystä, osuvaa huumoria, mainiota tarinan kerrontaa ja vakavia aiheita. Lisäksi kaikki sarjan hahmot, yhden kerran vierailevista pysyviin, ovat loppuun asti mietittyjä persoonia, eivätkä mitään paperinukkeja. Kun sekaan heitetään vielä Jim Henson Companyn mainiot nuket (parhaita avaruusolioita ikinä) ja muutenkin tv-sarjan budjetin räjäyttäneet efektit, niin kokonaisuus on vain todella hyvä.

IMDb:ssä

Wikipediassa

Jim Henson Companyn sivuilla