Johanna Järvinen-Tassopoulos on, kirjan takakannen mukaan, "tutkija, joka on perehtynyt erityisesti uuden ranskalaisen sosiologian teoriaan ja käytäntöön". Tämä teos puolestaan pohjautuu Järvinen-Tassolouloksen väitöstutkielmaan. Vaikka kirja onkin periaatteessa väitöstutkielmaa kevyempi teos, on se silti hyvinkin akateeminen niin luonteeltaan kuin sisällöltään. Viitteitä ja alaviitteitä muiden tutkijoiden teoksiin riittää ja monin tavoin kirja on varmasti hyvinkin raskas luettava ainakin ei-akateemikolle. Itse koin sen hauskana paluuna opiskelupäiviin, jolloin tällaisten teosten lukeminen oli joka päiväistä puuhaa.

Aiheeltaan teos on kiinnostava, joskin vain 4 vuotta vanhan teos (julkaistu 2007) on tavallaan jo auttamattomasti ajastaan jäljessä, kun Kreikan tilanne nyt on mitä se on. Teos tutkii, nimensä mukaisesti, suomalaisten Kreikkaan muuttaneiden ja siellä pitkään asuneiden naisten kokemuksia haastatteluiden muodossa. Tässä välissä pitää mainita, että tutkimusaineisto on itse asiassa vielä tuotakin rajatumpaa, sillä kaikki haastatellut naiset olivat naimissa kreikkalaisen miehen kanssa. Ymmärrettävästi tämä on luonnollinen tapa päätyä ulkomaille, mutta varmasti Kreikassa asuu (tai ainakin asui ennen nykyistä talouskatastrofia...) myös suomalaisia (naisia), jotka ovat päätyneet sinne jotenkin muuten kuin menemällä naimisiin: työn kautta, kiinnostuksesta, jonkun muun sukulaisen naimakaupan innoittamana... Tutkimusaineiston rajauksessa ei teoksessa tähän (sivu)seikkaan puututtu, mutta se jäi härnäämään hieman allekirjoittanutta.

Noin yleisesti ottaen teos oli kiinnostavaa luettavaa. Järvinen-Tassopoulos keskittyy haastattelumateriaaleista paljastuviin sosiologisiin piirteisiin, mutta ne kertovat myös paljon muuta. Esimerkiksi paljon puhuvaa kreikkalaisen ja suomalaisen kulttuurin eroista oli se, kuinka moni nainen määriteltiin "kotiäidiksi". Kyse ei ole siis pelkästään henkilökohtaisesta valinnasta ja epäonnistumisesta työnhaussa (osa haastatelluista määritteli itsensä myös "työttömäksi"), vaan pitkälti siitä, että kreikkalainen yhteiskunta olettaa naisen ottavan tämän aseman ja siksi, kuten teksteistä selkeästi käy ilmi, vaikka asiaa ei erityisesti analysoidakaan, ei tarjoa samanlaisia yhteiskunnallisia tukia perheelle kuin Suomessa. Kun lastenhoitoa ei ole järkevästi ja edullisesti järjestetty itsestään selvyytenä, monilla äideillä ei ole muuta vaihtoehtoa. Yksi haastatelluista sanoo sen suoraan: lastenhoidon järjestäminen kävisi niin kalliiksi, että hänen työssä käynnistään ansaituista rahoista ei jäisi käteen juuri mitään.

Kyseinen teos ei kuitenkaan harrasta tällaista kulttuurien välisten erojen tutkimusta tai kulttuurien tutkimusta lainkaan, vaan keskittyy analysoimaan materiaalia sosiologiselta näkökannalta. Kun taustalla ovat vielä ranskalaiset perinteet, joissa filosofiset puolet ovat hyvin läsnä kaikessa tieteen tekemisessä, analyysi on hieman raskasta, hyvin filosofista ja kaikin puolin antoisaa. Teos käy läpi suomalaisten naisten kokemuksia aikajanana, joka alkaa siitä, kun he muukalaisina saapuvat tähän uuteen yhteisöön ja päättyy siihen, kun he ovat asettuneet sen osaksi, täysin kuitenkaan irtautumatta myöskään koti-Suomesta. Runsaat lainaukset haastatelluilta keventävät ja konkretisoivat ranskalaiselle tieteenfilosofialle tyypillistä korkealentoisuutta, jolloin kokonaisuus toimii.

Kirjailijan haastattelu Jyväskylän yliopiston sivuilla

Ajatuksia

(Pitkästä aikaa...) Pakko ottaa tähän sivuhuomiona, kun aiheet liippaavat kovin läheltä. On se vaan oikeasti lottovoitto asua Suomessa, jossa yhteiskunta ottaa vastuuta niin monen asian järjestämisestä. Yhdessä päivittäin seuraamassani strippisarjassa, jota ei tietääkseni Suomessa koskaan olla julkaistu, on meneillään tarina, jossa sarjan naispuolinen päähenkilö, Marla, on raskaana. Sarjan nimi on Retail ja se kertoo yhdysvaltalaisen ison halpistavaratalon elämästä. Tällainen matalapalkkatyö ja sitä tekevät palkolliset eivät tunnetusti ole missään asemassa Yhdysvalloissa... No, asiaan. Oli varsin osuvaa, kun Marlan pomo veti herneen nenäänsä siitä, että Marla aikoo pitää Yhdysvalloissa vuonna 1995 voimaan tulleen lain mukaisesti peräti kaksitoista viikkoa äitiyslomaa, josta tosin hänen työnantajansa maksaa hänelle palkkaa vain kahdelta viikolta. Tämä on siis koko äitiys/vanhempainloma, josta käsittääkseni ei makseta mitään tukia tms ja tämäkin vain äidille. Kun sitten vertaa Suomeen, jossa on   äitiysloma ja -raha, vanhempainvapaa, hoitotuki...

En väitä, etteikö Suomessakin olisi ongelmansa ja aina ei kaikki toimi niin kuin pitäisi, mutta oikeasti. Olisi kiva nähdä aina välillä vähemmän valitusta, kun todellisuudessa täällä ovat asiat todella hyvin.