Robert E. Howardin yksi tunnetuimmista luomuksista on Conan cimmerialainen. Ottaen huomioon, että luin hiljattain kaikki Howardin alkuperäiset Conan-tarinat, uuden elokuvan katsominen nyt oli itsestään selvää. Alkuperäisten tarinoiden Conan ja aikaisemmin elokuvissa, tv-sarjoissa ym. esitetty Conan ovat melko erilaisia hahmoja. Howardin barbaari on kouluttamaton, mutta varsin älykäs mies, joka elää oman, hieman löyhän moraalinsa mukaan, mutta ei varsinaisesti etsi muuta kuin seikkailuja ja maallista mammonaa. Varsinkin elokuva-maailman Conan on ollut hyvinkin kiinni kostoteemassa. Siinä missä Howardin Conan on useimmiten hyvän puolella (jos sellaista nyt on olemassakaan), hän ei kuitenkaan ole varsinaisesti mikään hyvis, toisin kuin elokuvien Conan.

Tämä uudelleen visualisointi tuo nämä kaksi toisistaan eroavaa hahmoa kiinnostavalla tavalla yhteen. Vaikka kostoteema säilytetäänkin, tämä Conan ei ole mikään puhdas pulmunen, vaan taskuvarkaasta merirosvoksi kasvanut oikea barbaari. Sivistymättömyydestään huolimatta hän ei ole missään nimessä moraaliton, mutta eri kulttuureilla on eri käsitys siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Conanin käsitykset asiasta eivät sovi erityisen hyvin soveliaaseen yhteiskuntaan, mutta toimivat hänen kannaltaan.

Elokuvan juoni on ok ja siinä näkyy yhtäläisyyksiä useaankiin Howardin alkuperäisistä tarinoista. Toimintaelokuvana se toimii mielestäni varsin hyvin ja on kieltämättä hienon näköinen kaikin puolin. Varmastikaan elokuva ei ole kaikkien makuun, mutta itse olin positiivisesti yllättynyt siitä kuinka paljon alkuperäisten tarinoiden tematiikkaa oli elokuvaan otettu mukaan.

IMDb:ssä

Wikipediassa

Traileri Youtubissa