Vuodelta 1999 peräisin oleva scifi-sarja perustuu kahteen Philip K. Dickin teokseen, novelliin We Can Remember It for You Wholesale ja romaaniin Do Androids Dream of Electric Sheep?, sekä näihin kahteen perustuviin elokuviin Total Recall ja Blade Runner. Sarjan ilmapiiri ja erikoistehosteet sekä lavastus varsinkin ottavat inspiraationsa viimeksi mainitusta elokuvasta. Tarinallisesti sarjassa on piirteitä molemmista, mutta varsinaisesti juoni on aivan uusi ja omansa.

Vuoteen 2070 sijoittuva tarina kertoo poliisista nimeltä David Hume, joka saa vanhan parinsa kuoleman jälkeen parikseen uuden tyyppisen androidin, joka käyttää nimeä Ian Favre. Tämä aiheuttaa hieman kränää, koska juuri androidit tappoivat Humen parin ja lisäksi myös, vuosia aikaisemmin, hänen vaimonsa isän. Tämä ei sarjassa kuitenkaan juuri tutkita, vaan pääpaino juonesta keskittyy Humen tutkimukseen Rekall-yrityksestä, jolla onkin kaikenlaista likaista peliä menossa.

Sarja on mielestäni ihan ok. Vähän sitä on kahden vaiheilla siitä pitäisikö aikaisempien teosten piirteiden käyttö laskea kunnianosoitukseksi vai laiskuudeksi, mutta kun niitä on käytetty kuitenkin melko toimivasti, niin... Synkkä ja dystooppinen tulevaisuus, jossa näyttää aina olevan yö ja kasvillisuutta ei tunnu olevan enää olemassakaan, ainakaan kaupungissa, ja joka on isojen yritysten hallinnassa, ei välttämättä ole enää nykytilanteessa kovin realistisen tuntuinen ekstrapolaatio, mutta sopii hyvin film noir -perinteistä ammentavan etsivätarinan kerrontaan.

IMDb:ssä

Wikipediassa