Tykästyin puolivahingossa ostamaani Kurosagi Corpse Delivery Service -mangaan niin, että sarjaa oli pakko jatkaa. Kaksi seuraavaa osaa jatkavat melko samoilla linjoilla kuin ensimmäinen kirja. Toisen osan koko kirjan kattava pitempi tarina antaa tilaa monimutkaisemmalle juonelle ja samalla saamme tietää joitain asioita yhden kirjan hahmon menneisyydestä. Kirjoittajan jälkisanat antavat toivoa, että vastaavia paljastuksia tulee lisää tulevaisuudessa, mutta kolmannen kirjan tarinoissa ei vielä päästä niin pitkälle. Sen sijaan tapaamme uuden hahmon, josta tullee kiinnostava lisä tarinan outouksien joukkoon.

Kolmen kirjan jälkeen täytyy sanoa, että sarja kiinnostaa yhä ja tulen sitä varmasti seuraamaan jatkossakin. Odotan innolla, että pääsemme tutkimaan porukan kiinnostavampien hahmojen menneisyyttä ja erityisesti heidän erikoisten voimiensa taustoja. Sillä välin levottomien henkien kiehtova maailma tarjoaa kiinnostavia seikkailuja erikoiselle joukollemme, joten niitäkin lukee oikein mielellään.