Tulipa sitten katsottua tämän leffasarjan toinenkin osa. Toisen osan etu on se, että aikaa ei tuhlaannu hahmojen esittelyyn. Huono puoli on taas siinä, että perusasetelma on jo tuttu... Tällä kertaa Ben Gates kumppaneineen joutuu mm. kidnappaamaan presidentin yrittäessään puhdistaa perheensä mainetta, kun tosi asiassa jälleen aarretta metsästävä hämärämies tuo esiin epäilyksen, että Benin iso-iso-isoisä olisi ollut mukana murhaamassa presidentti Lincolnia.
Juonessa on pari aukkoa, jotka jäivät härnäämään. Ensinnäkin jossain välissä tehdään ajatushyppy, jonka mukaan aarteen löytäminen jotenkin todistaisi iso-iso-isoisän syyttömyyden, mikä ei käy minulle kaaliin. Ja toisekseen, pahiksen motiivi on se, että hän haluaa olla löytämässä aarretta ja tehdä perheelleen mainetta. Joten sen sijaan, että hän lähestyisi Gatesia yhteistyöpyynnön merkeissä, hän pakottaa tämän hommiin salajuonella, ilmeisesti aikeenaan varastaa kunnia löydöstä. Ei tämäkään minusta ihan järkevältä tunnu...
Mutta saadaanpahan homma liikkeelle. Noin muuten leffa on melkolailla edellisen toisinto, isompi vain. Kaikki on hienompaa ja isompaa ja monimutkaisempaa. Se, miten äärimmäisen monimutkainen, puurankenteinen rakennelma (muinaisesineistä puhumattakaan) on mukamas säilynyt ehjänä vesiputousten alla, jossa pelkästään ilma sisältää tarpeeksi kosteutta mädättämään koko homman, jää taas selittämättä, mutta minkäs teet. Ainakin kultakaupunki (lue: se aarre siis) on sentään säilymisen kannalta järkevä idea, jos nyt ei oikeastaan muuten.
Eli siis elokuvasta jäi parhaiten mieleen ne asiat, jotka häiritsivät. 
On elokuvassa paljon hyvääkin, jos sattuu pitämään toimintaseikkailuista. Nicholas Cage toistaa roolinsa Ben Gatesina hyvin ja hänen vanhempiaan esittävät Jon Voight ja Helen Mirren ovat mainio pari. Jostain syystä vain "suspension of disbelief" ei vain ottanut tällä kertaa onnistuakseen.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.