MTV3:lla alkoi tammikuussa sarja The Forgotten, joka suomeksi kulkee nimellä Unohdetut. Sarja, jota on tehty vain yksi kausi ja 17 jaksoa, kertoo joukosta vapaaehtoisia, jotka auttavat viranomaisia tunnistamaan tunnistamattomia murhauhreja siinä välissä, kun julkiset varat ja aika alkavat loppua kesken. Sarjan pääosaa esittää Christian Slater, joka on tunnetumpi elokuvanäyttelijänä kuin tv-työstä.

Koska poikkeuksellisesti tällä kertaa tutkijat eivät ole ammattilaisia, vaan amatöörejä, jotka kaikki tekevät työtään omista syistään ja joilla ei ole viranomaisten resursseja tai vapauksia, sarja painottuu huomattavasti enemmän ihmissuhdedraamaan kuin toimintaan. Vapaaehtoisilla on toisaalta se etu, että ihmiset, jotka eivät välttämättä kerro viranomaisille mitään, ovat valmiimpia puhumaan heidän kanssaan. Toisaalta, heiltä puuttuvat monet niistä teknisistä ja laillisista työkaluista, joita viranomaiset voivat käyttää. Näin parin jakson päälle sarjan perusidea vaikuttaa kiinnostavalta ja hahmot tuntuvat kyllä kantavan sarjaa, mutta sen sijaan hieman heikoksi jää se, miten poliisit eivät ole onnistuneet löytämään niitä samoja tietoja, jotka tämä ryhmä löytää varsin helposti. Kokonaisuus on kuitenkin aivan katsottavissa.

Ohjelman sivut MTV3:lla

IMDb:ssä

Wikipediassa