Kun päätin lukea Dune-sarjan, harkitsin pitkään lukujärjestystä. Kirjat kun on julkaistu vähän sattuman varaisesti mitä sisäiseen kronologiaan tulee. Lopulta päädyin kuitenkin siihen, että luen sarjan kronologisesti, en julkaisujärjestyksessä. Ja sepä tarkoittaa, että tämä pieni novelli oli ensimmäisenä listalla. smiley

Pakko on myöntää, että on ihan hyvä asia, etten ole täysin ummikko mitä tulee sarjan pääpiirteisiin, sillä tätä tarinaa ei kyllä itsenäisesti voisi lukea. Tai no voisi, mutta paljon jäisi silloin kovin hämärälle pohjalle. Tarina itsessään ei ole kovin ihmeellinen ja lähinnä tarjoaa hieman taustaa yhdelle Legends of Dune -sarjan hahmoista. Tietenkin, kun lukee sarjaa kronologisesti, kuten minä, tämä tarkoittaa, että lukija ei välttämättä edes tiedä kuka tarinan hahmoista on sarjan kannalta tähdellisin. cheeky Kaiken kaikkiaan ihan kiva pieni hetki, mutta ei mitenkään merkityksellinen tarinana tai kokonaisuuden kannalta.