Discovery Science -kanavan viisiosaisessa sarjassa ehditään paneutua videopelien historiaan ja syntyyn oikein urakalla. smiley En ole itse varsinaisesti pelaaja, mutta muut harrastukset liippaavat sen verran läheltä, että alakulttuuri on ainakin osittain tuttu. Videopelien historia sen sijaan oli varsin hämärä, joten tarkka analyysi oli paikallaan ja kiinnostava. Sarjassa tosin keskityttiin sen verran jähmeästi historia-aspektiin (jo onhan aiheesta paljon kerrottavaakin), että sen sosiaalinen puoli, vaikutus yhteiskuntaan ja muut tällaiset puolet jäivät käsittelemättä. Mutta ei edes viisiosaiselta dokumentilta aivan kaikkea voi vaatia. cheeky

Sinällään dokumentin pituus oli erittäin hyvä asia, sillä aikaa riitti tarkempaan läpikäyntiin pelkän pintaliidon sijaan. Hieman dokumentin näkökanta oli ulkopuolisen oloinen. Vaikka mukana oli kylläkin peliteollisuuden isoja nimiä, dokumentissa kerrottiin videopeleistä pitkälti ei pelaajille. Olisi ihan kiinnostava nähdä joskus millaisen dokumentin pelaajat itse tekisivät, jos se olisi suunnattu pelaajille... Toisaalta, pelaajat tietävät jo pääpiirteet ainakin ja juuri ei-pelaajille aihetta pitääkin esitellä.

Ohjelman esittely