YLE Teemalla esitetty 5-osainen sarja kertoo nimensä mukaisesti Yhdysvaltain kieltolaista. Vuosina 1920-1933 väkijuomien valmistus, kuljetus ja myynti oli lailla kiellettyä. Lain tarkoitus oli parantaa yhteiskuntaa, mutta monet sen seurauksista olivat täysin päinvastaisia.

Dokumenttisarja on erinomaisesti tehty ja sisältää paljon lainauksia aikalaisten kirjoittamista teksteistä. Kiinnostavaa on myös, että näitä lainauksia lukemaan on palkattu monia Hollywoodin isoimmista nimistä. Sarjan edetessä tarkkakuuloinen katsoja voi kuulla niin Jeremy Ironsin kuin Tom Hanksin ja Samuel L. Jacksonin äänen lukemassa sarjassa lainattuja tekstejä.

Sarja ei ota varsinaisesti kantaa aiheeseensa, vaan tyytyy esittelemään kyseisen aikakauden ihmisten mielipiteitä asiasta sekä mitä kieltolain seurauksena kansakunnassa tapahtui. Kokonaisuus on kiinntostava ja hyvin katsottava.

Erityisplussaa Ylelle siitä, että digilähetyksestä oli mahdollista valita ääniraidaksi suomenkielisen päälleäänityksen lisäksi alkuperäinen englanninkielinen selostus. Pääosin kun suomenkieliset selostukset ovat erinomaisia, mutta joistakin äänistä en vain välitä ja kääntäjän sieluni haluaa aina kuulla alkuperäisen, jos mahdollista. Lisäksi tällä kertaa alkuperäinen selostaja oli myös vallan mainio. Päädyin siis kuuntelemaan molempia jonnin verran, mutta mielestäni on mahtavaa, että pystyin valitsemaan. smiley

Ohjelman esittely

Sarjan viralliset sivut