Aloittamani lukuprojekti, jonka tarkoituksena on lukea läpi koko Dune-saaga, on edennyt jo ensimmäisen romaanin verran. The Butlerian Jihad on ensimmäinen osa Legends of Dune -trilogiassa, joka kertoo tapahtumista 10 000 vuotta ennen Dune-kirjan ensimmäistä osaa. Tunnettu maailmankaikkeus on jakautunut kolmeen osaan: älykkäiden koneiden hallitsemiin synkronoituihin maailmoihin (Synchronized Worlds), joissa ihmiset elävät orjina, vapaiden ihmisten hallitsemaan aatelisten liittoon (Leaque of Nobles) ja epämääräiseen joukkoon asutettuja maailmoja, jotka eivät ole mukana kummassakaan edellisistä. Älykkäät koneet ovat hallinneet omaa osaansa maailmankaikkeudesta jo tuhat vuotta, mutta nyt joukko yhteensattumia ja traagisia tapahtumia johtaa ihmiskunnan nousuun niitä vastaan pyhässä sodassa, jihadissa...

Frank Herbert viittaa alkuperäisissä teoksissaan tässä trilogiassa kuvattuihin tapahtumiin, mutta vain ohi mennen, joten itse tarina on Brianin ja Kevinin käsialaa. Vaikkakin kiinnostava ajatus, teoksessa on joitakin ongelmia ja pari asiaa, joista itse henkilökohtaisesti en välitä. Toisaalta, oli siinä myös sellaista mistä pidin...

Tarina on sikäli hyvin samanlainen kuin monet pitkät fantasiasarjat nykyään eli mukana on melkoinen määrä hahmoja ja tapahtumat hyppivät paikasta toiseen. Tällaisessa tarinassa sellaista on hieman vaikea tietenkin välttää, mutta minä en vain ole koskaan pitänyt sellaisesta tavasta kertoa tarinaa. Jatkuva ympäriinsä säntäily tekee tarinasta myös epämääräisen oloisen ja johtaa tiettyyn määrään toistoa, jotta kaikki lukijat pysyvät mukana siinä kuka on kuka ja missäkin. Itse en vain toistoa kaipaa, joten koen sen kovin tylsänä luettavana. Kun osa puolesta tusinasta juonesta sitten vielä kiinnostaa enemmän kuin muut, se johtaa siihen, että luen joitakin kohtia innokkaasti ja selaan toiset pika-pikaa läpi päästäkseni takaisin "hyviin kohtiin". Olisi kuitenkin toivottavaa, että koko kirja kiinnostaisi yhtäläisesti.

Yllä oleva nyt on ennemmän henkilökohtaista mielipidettäni kuin mitään muuta. Jotkut pitävät tuollaisesta kirjoitustavasta, minä en. Aivan selkeä ongelma teoksessa on sen sijaan se, että kirjoittajat eivät ilmeisesti ole istuneet alas ja selvittäneet edes itselleen miten heidän älykkäät koneensa toimivat. Kirjassa painotetaan, että ne eivät ymmärrä ihmisiä tai tunteita, vaikka saman aikaisesti niiden toiminta tuntuu monin paikoin nimenomaan tunteiden ja vielä puhtaasti negatiivisten sellaisten motivoimalta. Mitään logiikkaa toimissa ei ainakaan ole, vaikka juuri siihenhän niiden pitäisi painottua. Tämä epämääräisyys on ongelma, koska lukijan on tarkoitus vihata koneita, mutta sen sijaan huono käsittely johtaa lähinnä ärsytykseen kirjoitusta kohtaan.

Varsinkin eräs konehahmo, Erasmus, on erittäin ärsyttävä, koska hahmon toiminta on niin selkeästi lähtöisin tarinan tarpeista, eikä hahmon sisäisestä logiikasta. Kirjoittajat kokivat tarvitsevansa syypukin, hahmon, jota lukija voisi vihata, joten he kirjoittivat sellaisen Erasmuksessa, mutta eivät vaivautuneet tekemään tätä niin, että hahmon motivaatiot ajaisivat mitenkään sen toimintaa. Erasmus on kirjan mukaan tutkija, joka yrittää selvittää miten ihmiset toimivat. Kirjoittavat ovat kuitenkin tehneet hänestä sadistisen hirviön, vaikka siinä ei ole mitään päätä eikä häntää, kun asiaa ajattelee tieteellisesti. Erasmuksen tutkimuksissa ei ole mitään järkeä ja niiden ilmiselvä tarkoitus onkin herättää lukijassa negatiivisia tunteita. Valitettavasti ainakin omalla kohdallani tämä ei onnistu, koska hahmo on kirjoitettu niin huonosti, että aina, kun luin hänestä, minua ärsytti vain huono tarinankerronta, ei hahmon kauhutyöt. Erasmus on priimaesimerkki siitä, että kirjoittavat eivät ole harkinneet kunnolla, miten kirjoittaa tunteettomia, pelkän logiikan perusteella toimivia hahmoja, sillä mukamas tunteita ymmärtämätön ja tunteeton Erasmus toimii lähestulkoon kuin pelkästään tunteidensa ja päähänpistojensa vallassa oleva ilkeä pikkulapsi kiduttaessaan ihmisorjiaan.

Toinen kirjassa epäuskoa herättävä asia on se, että 1 000 vuoteen ei ilmeisestikään ole tapahtunut juuri mitään ja nyt yllättäen, yhden sukupolven aikana, näemme kaikkien Dune-sarjasta tuttujen eri tahojen alun. Niin Bene Gesseriittojen, mentaattien kuin fremenienkin juuret on kirjoitettu tähän yhteen teokseen ja samaan sukupolveen. Tämä nyt ei vain tunnu ihan uskottavalta, vaikka tietenkin näiden tässä maailmassa niin tärkeiden tekijöiden juurista onkin hauska lukea.

On kirjassa kuitenkin myös hyvää. Kirjoittajat osaavat kyllä kirjoittaa varsin hyvin ihmisistä, vaikka koneälyt nyt eivät oikein onnistukaan. Eri hahmojen ja yhteisöjen reaktiot ja motivaatiot on kuvattu hyvinkin todentuntuisesti. Niinpä pyhän sodan, jihadin syntyminen ei tunnu lainkaan epätodelliselta tai epätodennäköiseltä. Mukaan on mahdutettu myös hyvin ihan tavallista, tyypillistä ihmisten välistä eripuraisuutta, niin yhteisöissä kuin yksilöissäkin. Pidän erityisesti siitä vastakohtaisuudesta, joka syntyy, kun osa ihmisten vallassa olevista planeetoista hyväksyy orjuuden. Jännittävällä tavalla kirjoittajat ovat yrittäneet kirjoittaa koneälyt pahiksiksi kirjoittamatta ihmisiä hyviksiksi, mikä johtaakin kirjan suurimpiin ongelmiin. Toisaalta nimenomaan ihmisiä kuvatessaan he ovat vahvimmillaan.

Kaikkein eniten pidin kuitenkin niistä kohdista, joissa kuvattiin yksittäisten ihmisten kohtaloita. (Tämä tosin kertoo enemmän minusta lukijana kuin itse teoksesta...) Ja eniten minulle oli mieleen tapahtumat Arrakis-planeetalla, jossa fremenit ovat juuri saamassa alkunsa. Tässä trilogian ensimmäisessä osassa nämä jaksot jäivät vielä kovin irrallisiksi ja saa nähdä onnistutaanko ne sitomaan kokonaisuuteen edes jatko-osissa vai onko kyse siitä, että kirjoittajat ovat päättäneet kertoa fremenien syntytarinan tässä yhteydessä, vaikka sillä ei varsinaisesti ole mitään tekemistä tarinan varsinaisen aiheen kanssa. Itseäni lähinnä kiinnostaa nähdä miten tämä osa tarinasta jatkuu, koska se kiinnostaa minua.

Summa summarum? Ei tämä paras koskaan lukemani kirja ole tai välttämättä edes erityisen hyvä sellainen, mutta kiinnostava kyllä. Menee siihen, että tämä päätökseni lukea Dune-saaga kronologisesti ei kyllä toimisi, jos en olisi lukenut ensimmäisinä ilmestyneitä aikaisemmin. Nämä teokset olettavat kyllä tietoa myöhemmistä tapahtumista ja kehityssuunnista, sillä muuten moni asia jäisi kovasti kummastuttamaan. Itse luin kirjan ihan mielelläni, mutta enemmän siksi, että koin sen ikäänkuin lisämateriaalina Frank Herbertin alkuperäiselle sarjalle. En voisi suositella sitä kenellekään aloituspaikaksi, mutta onhan siinä ihan kiinnostavia lisätietoja Frank Herbertin luomasta maailmankaikkeudesta.

Romaanista Wikipediassa