1500-luvun Euroopan historiasta on kirjoitettu paljon ja monesta näkökulmasta. Tällä kertaa mielenkiinnon kohteena ovat Espanjan hallitsijaparin Ferdinand ja Isabella Katolilaisen viidestä lapsesta kaksi: Katariina Aragonialainen ja Johanna Kastilialainen, joka tunnetaan myös nimellä Johanna Mielipuoli (esp. Juana la loca). Teoksessa käydään läpi näiden kahden naisen elämiä ja sitä miten he vaikuttivat teoillaan historian kulkuun.

Heistä yleisesti tunnetumpi lienee Katariina Aragonialainen, joka nai ensin Englannin kruununperillisen, prinssi Arthurin, ja tämän yllättävän kuoleman jälkeen Englannin kuninkaan Henri VIII:n. Tunnetuin osa hänen tarinastaan on luonnollisesti se kuinka Henrin ihastus Anne Boleyniin johti avioeroon, katolilaisen kirkon syrjäytymiseen Englannissa ja kaiken näköiseen poliittiseen sekasotkuun. Moni kuitenkin unohtaa sen, että ennen kaikkea tätä Katariina suoritti onnistuneesti Englannin kuningattaren tehtäviä ja epäonnistui vain yhdessä, melko tärkeässä tehtävässä: ainoastaan yksi hänen synnyttämistään lapsista eli ja sekin oli tyttö, prinsessa Maria, josta myöhemmin tuli Englannin kuningatar Maria I.

Katariinan sisar Johanna puolestaan onnistui paremmin tuon ajan naisen tärkeimmässä tehtävässä eli suvun jatkamisessa. Hän sai aviomiehensä, Kastilian kuningaan Filipin kanssa peräti kuusi lasta ja monella Euroopan hallitsijasuvuilla on yhteyksiä ja sukujuuria tähän sukukuntaan. Tämän teoksen tulkinnan mukaan Johanna joutui hullun maineeseen osaltaan omaa syytään ja osaltaan poliittisen vehkeilyn uhrina. Ensin hänen aviomiehensä, sitten isänsä ja viimein poikansa pyrkivät näin syrjäyttämään naishallitsijan, jolla olisi muuten ollut yksinoikeus niihin alueisiin, joita nämä miehet hänen nimissään hallitsivat. Tosiasia on, että historioitsijat voivat kiistellä tästä iäisyyteen siitä oliko Johanna oikeasti hullu vai ei, ja jos oli, niin mikä häntä mahtoi vaivata. Aikalaiskirjoituksista löytyy tukea molempiin johtopäätöksiin, mutta sitä ei käy kieltäminen, etteivätkö miehet hänen elämässään olisi hyötyneet hänen hulluudestaan.

Itse teos on kiinnostavaa luettavaa ja analysoi hyvin historiallisia materiaaleja löytääkseen todelliset naiset tarinoiden ja legendojen takaa. Monet historiikit kiinnittävät huomiota vain miespuolisiin tekijöihin, joten on kiinnostavaa lukea myös kuningashuoneiden naisista ja varsinkin sellaisista, jotka eivät varsinaisesti tuoneet itseään historiallisesti esiin. Katariinan kuuluisuus perustuu pitkälti Henri VIII:n ylilyönteihin ja Johanna on helppo ohittaa pelkällä maininnalla, sillä hän vietti noin 40 vuotta elämästään vangittuna. Tästä huolimatta myös hänellä oli ajoittain mahdollisuus vaikuttaa historian kulkuun ja moni asia voisi olla nyt toisin, jos hän olisi päättänyt edetä eri tavalla. Yhdellä ihmisellä, joka on oikeassa paikassa oikeaan aikaan, voi olla melkoinen vaikutus tapahtumien kulkuun.

Kaiken kaikkiaan siis teos, jonka lukeminen kannatti ja josta sain melkoisesti irti, mm. hingun lukea lisää vastaavia historiateoksia. smiley

Teoksesta kirjailijan kotisivuilla

Katariina Aragonialaisesta Wikipediassa

Johanna Mielipuolesta Wikipediassa