MTV3:lla myöhäisillan kesäsarjana pyörinyt Kuuntelija on kanadalaissarja Tobysta, ambulanssinkuljettajasta, jolla on telepaattisia kykyjä. Hän on kamppaillut niiden kanssa suurimman osan elämästään ja pyrkinyt lähinnä elämään tavallista elämää niistä huolimatta, mutta tahtomattaankin hän alkaa käyttää kykyjään ihmisten auttamiseen. Niinpä pian hän on mukana ratkaisemassa erinäköisiä arvoituksia ja rikoksia lukemalla ihmisten ajatuksia.

Vaikka sarja tähtääkin humoristiseen toimintaan, siinä pyritään myös miettimään vakavasti millaista olisi olla telepaatti maailmassa, jossa muut ihmiset eivät sellaiseen pysty. Toby itse ailahtelee kykynsä itsekkään ja epäitsekkään hyödyntämisen välillä, mutta pyrkii kuitenkin olemaan lukematta ihmisten ajatuksia liikaa. Tosi asiahan on, että vaikka johonkin kykenee, niin se itsessään ei tee siitä oikein. Ja ajatusten lukeminen, hyvilläkin perusteilla ja aikeilla, on melkoinen yksityisyyden loukkaus. Sarjassa tosin ei kauhean paljon tällaisiin seikkoihin paneuduta...

Ensimmäiset jaksot ovat laadultaan hitusen epätasaisia - toinen jakso erityisesti - mutta kokonaisuutena sarja on ihan hauskaa ja katsottavaa ajan kulua. Melkein toivoisin, että olisin ehtinyt mukaan katsomaan sitä jo kesän alussa, kun aikaa tv:lle oli enemmän, mutta minkäs teet, kun digiboksi on täynnä kaikenlaista muutakin katsottavaa. cheeky

IMDb:ssä

Wikipediassa

MTV3:n sivuilla