Yle Teemalla esitetty, alunperin BBC:n tuottama kaksiosainen dokumentti paneutuu vakavaan asiaan, rintasyöpään, ihmislähtöisestä näkökulmasta. Juontaja Dawn Porter, jonka oma äiti kuoli rintasyöpään, on taudin riskiryhmässä ja tutkii dokumentin edistyessä omaa suhtautumistaan rintoihinsa ja rintasyöpää sairastavien todellisuuteen.

Vaikka dokumentin lähtökohta antaa sijaa pelkälle sanahelinälle, siinä onneksi onnistutaan yhdistämään hyvin kunnon asiasisältö ihmissuhdedraamaan. Näin saadaan aikaan dokumentti, joka ei ole kliinisen kuiva, mutta tuo liioin esille kovia faktoja ja selkeää tietoa asiasta pelkän voivottelun sijaan. Kaksiosaisuus on hyvä ratkaisu, sillä näin aikaa riittää kumpaankin puoleen kunnolla ja kokonaisuus toimii. Lisäksi aikaa riittää muuhunkin kuin riskien kauhisteluun ja pelkojen levittelyyn. Dokumentissa tuodaan esiin myös rintasyövästä selviämisen haasteet, kuten rintojen poiston kanssa elämisen, sekä sen, että aina silloin tällöin myös mies voi sairastua rintasyöpään.

Dokumentti sisältää paljon hyödyllistä tietoa kaikille naisille ja varsinkin heille, jotka Dawnin tavoin ovat riskiryhmässä sairastua rintasyöpään. Siksi suosittelenkin sen katsastamista kaikille naisille, jos mahdollisuus sattuu eteen.

Ohjelmasta Ylen sivuilla