Teemalla esitetyssä ranskalaisessa dokumentissa pohdiskellaan onko miesten ja naisten aivojen välillä oikeasti eroa. Dokumentti käy läpi tavallisimmat argumentit - rakenteen, hormonit, kulttuurin, esihistorian, geenit jne. - ja toteaa lopulta, että missään niistä ei löydy yksiselitteisiä rajoja tai eroja, joihin tarttua. Vaikka joissakin keskimäärissä toinen sukupuoli saattaa erota toisesta, kun ihmiset yksilöinä asetetaan janalle, joka erottaa ääripäät toisistaan, keskimääräisyydet katoavat ja kummastakin ääripäästä löytyy kummankin sukupuolen edustajia.

Sävyltää leikittelevä, mutta silti tiedoiltaan asiallinen dokumentti lähtee selkeästi liikkeelle oletuksesta, että eroja ei ole, mutta onnistuu silti käsittelemään tietoja melko objektiivisesti. Kokonaisuus on siksi luotetta(vahko) ja selkeästi vähemmän valikoiva tiedoissaan kuin moni päinvastaisesta mielipiteestä asiaa lähestyvä teos, johon olen törmännyt. Itse koen erottelun ja todistelun turhaksi, mutta sen nimissä tehdyn tieteen varsin kiinnostavaksi. Mielestäni ongelma tosin ei ole tieteellinen. Tieteen kannalta miesten ja naisten välillä on selkeästi eroja, jotka näkyvät kaikissa fyysisissä ominaisuuksissa ja jotka olisi tärkeää ottaa esim. lääketieteessä kunnolla huomioon. Ongelma on kulttuurissa, joka on kiven kovaa sitä mieltä, että näillä eroilla on jotain merkitystä ihmisarvon kannalta.

Yritykset todistaa, ettei miesten ja naisten välillä ole mitään eroa, pyrkivät nostamaan naiset samalle viivalle miesten kanssa, kun tosi asia on, että eroilla ei ole mitään väliä. Jokainen yksilö on erilainen, jokaisella yksilöllä on omat hyvät ja huonot ominaisuutensa ja jokainen on juuri siksi arvokas ja yhtä tärkeä, tasa-arvoinen ihminen. Jos kaikki olisivat samanlaisia, niin jopas kävisi maailma tylsäksi...

Muistan hiljattain lukeneeni jostain tiedelehdestä (nyt kuin muistaisin mistä...) erään tutkijan esittämästä ajatuksesta, että mainitsemani keskimääräiset erot miesten ja naisten aivojen välillä johtuvat siitä, että aivot pyrkivät samaan lopputulokseen erilaisessa hormoniympäristössä. Eli siis, tarkoitus on, että käytöksessä ja ulosannissa ei olisi eroja, mutta koska naisten ja miesten elimistö ja hormonit ovat erilaisia, tarvitaan hieman erilaisia rakenteita, jotta tämä saataisiin aikaan. Erittäin kiinnostava ajatus, jossa käännetään koko perusasetelma päälaelleen.

Ohjelmasta Ylen sivuilla