Shoko Tendon omaelämänkerralliseen saman nimiseen teokseen perustuva manga sattui käteen ihan vahingossa kirjastosta. Tendon varsinainen teos, joka kertoo hänen elämästään japanilaisen yakuzan tyttärenä, aiheutti melkoisen kohun ilmestyessään ja on kyllä ollut lukulistallani. En vain ole päässyt niin pitkälle, kun kyseisellä lukulistalla on pituutta enemmän kuin minulla vartta. blush Tämä tosin tarkoittaa sitä, että en voi verrata mangasovitusta alkuperäiseen teokseen.

Manga ainakaan ei juuri kiinnostanut. Kokonaisuus on episodimainen ja pinnallisen oloinen. Tekstiä on paljon ja vaikka kuvitus on tasoltaan hyvää, mangan ja sarjakuvan elementtejä ei käytetä juurikaan tarinan kerronnan apuna. Keskushahmoa eli Shokoa itseään lukuunottamatta henkilöt jäävät karikatyyrisiksi, heistä on vaikea pitää lukua ja heidän suhteensa Shokoon jää epäselväksi ja huteraksi. Alkuperäisteoksessa on varmasti ollut materiaalia vaikka kuinka ja tämä manga-adaptaatio olisi saanut olla huomattavasti pitempi ja syvällisempi, jotta siitä olisi saanut enemmän irti.

Tendon kirja

Toinen mielipide Manga Criticiltä