Daredevil on aina ollut yksi suosikeistani Marvel-universumin sankareista. Erityisen pidän juuri tämän alunperin minisarjana ja nyt graphic novel -kokonaisuutena julkaistun tarinan tyylisistä jutuista: modernilla otteella kerrottua ja kuvitettua, mutta ajallisesti sarvipään uran alkuun sijoittuvaa nannaa. Jeph Loeb on mainio tarinankertoja ja vaikka Tim Sale on mielestäni yhä parhaimmillaan mustavalkoisena, myös nämä väritetyt kuvitukset ovat todella mainioita, kiitos Matt Hollingsworthin taitavan työn.

Tarina itsessään kertoo Matt Murdockin uran aivan alkumetreistä, kun hän on vasta hiljattain ryhtynyt isänsä murhan kostaakseen supersankari Daredeviliksi ja myöskin perustanut asianajotoimiston kumppaninsa Foggy Nelsonin kanssa. Vaikka sekaan mahtuu pakollisia supersankaripelastuksiakin, pääpaino tarinassa on Daredevilin syntytarinan uudelleen kerronnassa sekä kolmi/neli-rakkausdraamassa Matt Murdockin, Daredevilin ja Foggy Nelsonin kaikkien kiinnostuttua Nelson&Murdock -toimiston sihteeristä Karen Pagesta. Tarina itsessään raamittuu Mattin Karenille tämän kuoleman jälkeen kirjoittamien kirjeiden ympärille, joten nykyisyys on omalla tavallaan koko ajan myös läsnä tarinassa, kuten myös kaikki se tragedia, jonka lukija(n oletetaan) tietää seuranneen näiden alkumetrien optimismin jälkeen.

Vaikka Matt Murdock/Daredevil onkin supersankari, hänen voimansa ovat varsin yksinkertaiset ja rajalliset verrattuna moneen muuhun sankariin. Lisäksi hän on samanaikaisesti myös arkipäivän sankari, lakimies, joka ottaa usein asiakkaakseen köyhän altavastaavan sen sijaan, että puolustaisi vain rikkaita ja kuuluisia asiakkaita. Kuten Peter Parker/Hämähäkkimies, hahmosta on saanut paljon enemmän irti ihan arkidraamaa ja kahden identiteetin aiheuttamia ongelmia. Tämä teos on tällaista tarinankerrontaa parhaimmillaan.

Daredevilistä Wikipediassa

Teoksesta Marvelin sivuilla