Suomen sotia on tutkittu ja paljon, mutta niihin kuuluu yhä piirteitä, joista Suomi ei kansana ole ollut valmis keskustelemaan. Näre&Kirves avaavat artikkelikokoelmassaan keskustelun juuri näistä aroista aiheista: huumeet, sotakarkurit, poliittiset vangit, lasten ja naisten kohtalot, seksuaalinen väkivalta, sensuuri... Kaikki ne arat aiheet, joita tähän asti ollaan haluttu välttää. Teoksen artikkelit käsittelevät näitä aiheita eri näkökulmista, pohjautuen sekä historialliseen ja sosiologiseen tutkimukseen sodasta että aikalaiskertomuksiin. Kokonaisuus on rankkaa luettavaa, joka tuo esiin puolia Suomesta valtiona ja kansana, joita ei välttämättä yksilönä ja suomalaisena haluaisi tietää, mutta jotka ovat juuri siitä syystä erittäin tärkeitä.

Tosiasiahan on, että kuten kirjan nimi sanoo, sota on rumaa. Ja vaikka kuinka propaganda ja siihen perustuva historia haluaisi pitää yllä kuvaa yhdestä yhtenäisestä kansasta, joka nousi yhteismielin sortajaa vastaan, luonnollisesti suomalaisten joukossa oli myös henkilöitä, jotka olivat eri mieltä asioista. Jos näin ei olisi ollut, niin miten ihmeessä Suomi olisi muuten joutunut sisällissodan kouriin? Sotaan kuuluu myös kärsimystä niin rintamalla kuin kotonakin. Kaikki nämä ja monet muut puolet Suomen sodista ovat tähän asti jääneet käsittelemättä. Nyt, kun sodat alkavat olla sukupolven takana, niin että niitä voidaan käsitellä etäisesti, on viimeistään tullut aika puuttua myös näihin puoliin. Ruma sota on erinomainen alku tälle.

Teoksen arvostelu Helsigin Sanomissa