Itse asiassa olen kirjoitellut tämän sarja osista 1-3 jo aiemmin, mutta päätinpä sitten lukea koko homman alusta loppuun, kun tulin ostaneeksi kerralla uusia kirjoja yhdeksän kappaletta (vaikuttimena osaksi "mä haluun", osaksi se, että erään konsertin peruuntumisen jälkeen käteen jäi yllättäen ylimääräistä rahaa  tuhlattavaksi ja osaksi, koska Dark Horse ottaa sarjoistaan harvoin uusintapainoksia, joten kirjat oli parempi ottaa, kun niitä vielä sai).

Näin pitempänä kokonaisuutena sarjassa ei ole kuin yksi härnäävä piirre. Nimittäin se, että 12. osankaan jälkeen emme vielä tiedä kuin muutaman hassun vinkin ja vihjeen sarjan päämysteeristä eli Kuro Karatsusta. Jopa hänen henkilöhistoriansa on yhä pimennossa, vaikka muiden hahmojen historia on jo paljastettu takautumien ja juonikuvioiden lomassa. Ja vaikka sarjan tarinat ovatkin kiinnostavia ja luen niitä mielelläni, alan tosissani olla utelias tämän yhden kohdan suhteen. Normaalisti olisin aikaa sitten jo "spoilannut" itseni netissä (minä kun pidän spoilereista...), vaan ensinnäkin tämä sarja päätyi länsimaihin varsin aikaisessa vaiheessa - englantijulkaisut ovat vain kolmisen kirjaa japanilaisia kokoelmia jäljessä - ja toisekseen sarja ei ole erityisen suosittu, joten siitä ei ole netissä paljoakaan tietoa saatavilla. Joten ei auta kuin odottaa, että ehdin hakea käsiini viimeisimmän, 13. osan, jota ei oltu julkaistu vielä, kun kävin nämä muut hakemassa, ja toivoa, että tarina pääsisi edes hitusen eteenpäin.

Noin muuten on pakko sanoa, että yksi kiinnostavammista sarjoista tämä kieltämättä on. Taide on hyvää ja helppolukuista. Tarinat ja juoni puolestaan kiinnostavia, oli kyse sitten yksittäisistä tapauksista tai kokonaisjuonesta, jossa tutustutaan kastiin ja heidän menneisyyteensä sekä taitoihinsa. Tosin jälkimmäinen voisi edetä hieman vauhdikkaammin... Omalla tavallaan sarjan episodimaisuus, jossa käsitellään kerrallaan yhden tai muutaman kappaleen mittaisia tapauksia, on myös plussa, sillä 12 kirjaa oli siksi helppo lukea niin, että ehtiessä luki läpi yhden tapauksen ja laskin työn alla olevan kirjan sitten käsistä. Kiireisenä syksynä tiukempi juoni olisi voinut olla ongelmallinen, koska sen seuraaminen olisi saattanut olla rankkaa pitkien lukutaukojen lomassa. Juuri tähän väliin tämä tarinankerronnan tapa myönnettävästi sopi kuin nyrkki silmään.