Jostain alelaarista käteen oli kävellyt tämä kaksiosainen minisarja, jossa meteori-isku uhkaa maailmaa. Scifi on aina scifiä, joten pitihän sitä yrittää... Ja no, seuraavan kerran, kun tekee mieli juoda itseni umpipäihin juomapeliä pelaten, tiedänpä mitä alkaa katsoa. -_-

Itse asiassa minulla oli aika hauskaa sarjaa näin ekaa kertaa katsoessani, sillä aina silloin tällöin on ihan kiva, kun voin väittää vastaan ohjelmalle tai teokselle. Yleensä teen sitä dokumenttia katsoessani tai kirjaa lukiessani, mutta onnistuuhan se niinkin, että huudan mukamas-scifille, että "ei se toimi noin"! Sarjan tiede nimittäin ei ollut sinne päinkään. Jos otetaan esiin vain yksi esimerkki: Maahan osuu ennen kaiken sukupuuttoon tappavaa meteoria joukko pienempiä kappaleita. Fine, good, kaikki hyvin tähän mennessä. Ne luonnollisesti ovat peräisin samasta lähteestä ja tulevat siis samasta suunnasta. Erääseen pikkukylään sataa meteoreja aamuyöstä... ja iltapäivällä!?!?

Mutta joo. Eli tiedettä ei edes yritetä pitää oikeana. Sen nyt vielä ehkä voisi antaa anteeksi, jos tarina olisi kiinnostava. Sen sijaan juoni käsittää kaksi tai kolme eri elokuvaa, jotka on leikattu sattuman varaisesti yhteen ja onnistutaan jotenkin tuomaan samaan paikkaan aivan lopussa. Yksi on ihan perinteinen katastrofielokuva, jossa toisaalla tiedemiehet koettavat pelastaa maailman ja samalla kerrotaan miten tavallinen kaduntallaaja selviää maailmanlopusta. Spielberg teki sen parhaiten Maailmojen sota -elokuvassa, mutta uusinta ei ole pahitteeksi. Sitten on tavallinen toimintapätkä poliisista, joka ilmiantaa oman parinsa, kun käy ilmi, että tämä ottaa lahjuksia. Tästä psykoosiin vaipunut pari tappaa vaimonsa, kidnappaa hyvän poliisin tyttären ja seuraa takaa-ajo pitkin poikin takapolkuja, kun hyvä poliisi koettaa pelastaa tyttärensä.  Tämäkin kuullostaa kovin tutulta ja sillä ei tosiaankaan ole mitään tekemistä meteorien ja maailmanlaajuisen katastrofin kanssa. Mutta kaipa tällä tavalla saatiin aikaiseksi minisarja tv-elokuvan sijaan. cheeky

Mutta joo. Onneksi DVD ei maksanut juuri mitään, sillä muuten olisi tullut virheostos. Onneksi tähän on jollain ilveellä sentään saatu ihan kohtuullisia näytteljöitä. Ei hyväkään näyttely näin huonoa tarinaa pelasta, mutta ainakin sitä kesti katsoa.

IMDb:ssä

Wikipediassa

Toinen mielipide