Belgialaisen Hergén luoma Tintti on yksi niitä sarjakuvahahmoja, jotka suurin piirtein kuuluvat jokaisen eurooppalaisen lapsen perussivistykseen. Siksi tuntuu aina oudolta kohdata yhdysvaltalaisia, jotka eivät tunne Tinttiä ja fanittavat sarjaa sen kohdattuaan. smiley Sekä Steven Spielberg että aussi Peter Jackson ovat Tintin ystäviä ja tämä on ensimmäinen motion capture -tekniikalla tehty 3D-animaatio sarjassa elokuvia, jotka he aikovat tehdä yhdessä. Tarkoitus on, että miehet vuorotellen ohjaavat ja tuottavat elokuvat eli tällä kertaa Spielberg ohjasi ja Jackson tuotti, kun taas seuraavassa elokuvassa Jackson ohjaa ja Spielberg tuottaa.

Vaikka elokuvaa voikin kutsua animaatioksi, liikkeen kaappauksen eli motion capture -tekniikan käyttö tekee määrittelystä vaikeaa. Lukuun ottamatta Tintin uskollista koiraystävää Milouta, kaikkien hahmojen taustalla on aito näyttelijä, joka toimii myös hahmon äänenä. Heidän liikkeensä ja ilmeensä on sitten annettu tietokoneanimoiduille hahmoille. Samaa tekniikkaa on toki käytetty niin Jacksonin Sormusten herrassa kuin Spielbergin Avatarissa, mutta tämä on ensimmäinen elokuva, joka täysin animoitu ja hyödyntää liikkeen kaappaamista. Lopputulos on tietokoneanimaatio, jossa hahmojen liikkeet ja ilmeet ovat hyvin eläviä ja aitoja.

Teknisesti elokuva on siis todella mainio ja kaikin puolin hienon näköinen. Juoni puolestaan on Tintti-faneille tuttu, vaikka se onkin kasattu useammasta sarjakuva-albumista. Hahmot ja heidän luonteensa seuraavat Hergén luomuksia ja kuten hänen teoksissaan, paino on seikkailulla ja mysteerillä. Kokonaisuus toimii hyvin koko perheen seikkailuna, mutta ei vaadi sen syvällisempää ajattelua. Kuten oli tarkoituskin. laugh

DVD:n ekstrat käsittivät muutaman making of -tyylisen dokumentin ja hieman taustaa Tintistä ja Hergéstä sekä ihan kuunneltavan kommenttiraidan. Dokumenttiosiot olivat ihan hyvin tehtyjä ja kiinnostavia, joten kokonaisuutena paketti toimii, muttei ole erityisen erikoislaatuinen.

IMDb:ssä

Wikipediassa

Viralliset sivut