Japanilais-venäläisenä yhteistyönä syntynyt elokuva sijoittuu toisen maailmansodan Neuvostoliittoon, jossa joukko erikoislahjoja omaavia nuoria on koulutettu toimimaan sotilasyksikkönä. Kaikki paitsi yksi kuitenkin kuolevat, kun koulutuskeskukseen hyökätään. Loppujen lopuksi tämä osoittautuu hyväksi asiaksi, sillä hyökkäävät natsit aikovat hyödyntää teutonisten ritareiden haamuja saavuttaakseen voittonsa ja pahoja haamuja vastaan taistelemaan tarvitaan hyviä haamuja...

Kauniin näköisessä (tuotannossa yhtiönä Studio 4C, joten ei yllätyksiä siinä) elokuvassa on ihan toimiva tarina ja hahmot, mutta melko lyhyeen elokuvaan ei paljoa sekaan mahdu. Näin suomalaisesta (länsimaisesta...) näkökulmasta tuntuu tietenkin oudolta nähdä Neuvostoliitto hyviksinä, vaikka natsit ovatkin luonnollisia pahiksia varsinkin tarinan ajankohdan huomioden. Kaiken kaikkiaan ei huono, mutta ei myöskään sellainen, joka olisi jäänyt erityisesti mietityttämään.

Wikipediassa

IMDb:ssä

Anime News Network

Traileri