Ylen Avara luonto -dokumenttisarjassa esitetty dokumentti esittelee nimensä mukaisesti vuoristoniityn elämää ja elinkaarta. Tässä on tosiaan kyse niityn elinkaaresta, joten dokumentissa palataan tuhansia vuosia taaksepäin ja kerrotaan miten niitty on alunperin syntynyt rinteiden paljastuttua jääkauden jälkeen ja miten se on sitten kehittynyt. Toki ehdimme myös näkemään tuttuja niityn kasveja ja eläimiä, mutta myös sen miten "luonnonmukaiset" niityt, joiden säilyttämisestä monet puhuvat niin intohimoisesti, ovat oikeasti ihmisen muokkaamia alunperinkin.

Kauniin ja kiinnostavan dokumentin parasta antia onkin juuri tuo, vaikka dokumentti itse ei asiaan varsinaisesti puutukaan. Itse vain hykertelen aina partaani, kun jokin fakta tuo esiin sen tosiasian, että ihmiset ovat osa luontoa, halusimme tai ei. Vaikka kuinka yrittäisimme vähentää vaikutustamme maapalloon, jonkin verran sitä tulee aina olemaan ja saakin olla. Kysymys on vain kuinka paljon ja kuinka tuhoisaa kyseinen vaikutus on. Siinä mielessä en siis yritä sanoa, että meidän pitäisi luopua yrityksistämme suojella ympäristöä ja muokata yhteisöämme kestävämmän kehityksen suuntaan. Tietty nöyryys vain olisi joskus paikallaan.

Mutta palatakseni saippualaatikolta itse aiheeseen, dokumentti oli itse asiassa iloinen yllätys, sillä olin jotenkin odottanut esittelyä vain olemassa olevan niityn asukeista. Tämä laajempi katsaus oli sitä paljon kiinnostavampi ja valaisevampi kokemus.

Dokumentista Ylen sivuilla