Uusin ja viides Die Hard -sarjan osa ei ole erityisen kekseliäs, mutta kierrättää ihan kohtuudella vanhoja perinteitä. Siinä missä edellisessä päästiin tutustumaan John McClanen tyttäreen Lucyyn, tällä kertaa kyseessä on isä/poika-show.
Leffa on saanut varsin huonoja arvosteluja, mutta jos elokuvaa lähtee katsomaan ilman maailmaa suurempia ennakko-odotuksia ja tarkoituksena nauttia parhaasta, tyhjäpäiväisestä action-hutusta kuin kuumana kesäpäivänä konsanaan helmi/maaliskuun säästä välittämättä, niin leffa toimii. Omakohtaisesti annan erityispalkinnon suomentajalle, jolla on ollut varmasti todella hauskaa keksiessään teksteissä vilahtelevia kirosanoja ja ärräpäitä. McClanen perussanaston "Jeezuz"-sanalle oli keksitty ainakin puolentusinaa iskevää vaihtoehtoa. :D
Tietyllä tasolla voisi jopa sanoa, että sarjan kolmososa, McTiernanin Die Hard With a Vengeance, oli liian hyvä, sillä sen jälkeen "pelkästään" ensimmäisen osan tasolla olevat versiot eivät enää kelpaa. Sääli sinällään, koska niissäkin on oma viehätyksensä - jopa kakkosessa, vaikka kaikki muut inhoavatkin sitä.
Mutta palatakseni tähän uusimpaan, pelkäsin eniten leffateatteriin astuessani elokuvan kameratyötä, sillä olin lukenut, että elokuva on kuvattu melkein tyystin käsikameroilla. Itse koen käsikameratyöskentelyn jäljen usein epämiellyttäväksi ja migreenejä aiheuttavaksi huonon näköni takia ja huolehdin, että elokuva, josta muuten pitäisi, jäisi tämän takia huonoksi kokemukseksi. Onneksi meno oli sen verta railakasta, että paria kohtaa lukuunottamatta käsikameran epätasaisuus katosi nopeaan liikkeeseen ja lyhyisiin leikkauksiin.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.