BBC:n tuottama kolmiosainen sarja on itse asiassa esityksessä myös Ylellä, vaikka itse tulinkin katsoneeksi sen BBC Knowledge -kanavalta. Sarjassa tutkitaan historiallisten kaupunkien piirrettä, joka meiltä nykyajan moderneilta ihmisiltä usein jää tyystin unholaan: sitä tosiasiaa, että ne olivat perinpohjaisen saastaisia. Keskiajan Lontoo kadut olivat teurastusjätteiden peitossa, Aurinkokuninkaan Versailles'issa ei ollut käymälöitä ja kotieläimet maleksivat käytävillä ja teollistumisen ajan New York oli hukkua jätteisiin.

Sarjaa katsoessa mieleen jäi ainakin pari seikkaa: Ensinnäkin taivaan kiitos hajutelevisiota ei ole keksitty, sillä niin lihansyöjä kuin olenkin, minua ei erityisemmin kiinnosta haistella vasta teurastetun sian sisuskaluja omassa olohuoneessani. Toisekseen se kuinka onnekas sitä onkaan ollut, kun on syntynyt nykyaikana ja länsimaissa, sillä siitä ei pääse yli eikä ympäri, etteikö elämä täällä ja nyt ole täysin piloille hemmoteltua ja ylipäätään äärimmäisen helppoa ja leppoisaa.

Historiasta on hyvä ottaa sekä oppia että mallia, mutta aina välillä historia käy myös hyvästä muistutuksesta siitä, että kaikki ei oikeasti ollut ennen vanhaan paremmin. Päin vastoin.

Teeman esittely

Areenalla

BBC:n sivuilla