Totesin jossain välissä, että pop-kulttuuriosaamisessani oli vakava puute, koska en ole koskaan nähnyt tätä alkuperäistä slasher-kauhuklassikkoa. Onneksi on keksitty nettikaupat ja DVD-boksit, joten Bond-maratonin keskellä voin aina vaihteeksi vaihtaa toisenlaisiin klassikoihin, kun katson kaikki alkuperäiset Nightmare on Elm Street -sarjan elokuvat. :D

Omalla tavallaan elokuva oli melkein huvittava, kuten moni aikoinaan uraauurtava ja rajoja rikkonut kauhuelokuva nykynäkökulmasta on. Vielä 80-luvun puolivälissä elokuvassa näytettävä veren määrä ja käytetyt tehosteet olivat katsojille uutta ja järkyttävää, mutta nykyään ne näyttävät keinotekoisilta, eivätkä erityisen ihmeellisiltä. Onneksi elokuvassa on myös ihan oikea, psykologinen juoni, joka kestää aikaa selkeästi paremmin.

Erityistä elokuvassa on myös se, että sen sankari ja selkeästi vetävä voima on teinityttö. Voimakas naispääosa on aina tervetullut poikkeus, mutta erityisesti genressä, jossa harvemmin näkee naisia muuten kuin seksiobjekteina ja ensimmäisen puolen tunnin aikana tapettavina poisheittohahmoina. Tässä elokuvassa Nancy on keskeinen hahmo ja myös se, joka viimein selvittää miten uuniin tunkeutuvasta, paholaismaisesta Freddy Gruegerista päästään eroon - jos hänestä siis päästiin eroon. Elokuvan loppu on ihailtavan avoin, sillä Nancy ja siten myöskään katsoja ei koskaan herää unestaan, joten katsoja ei tiedä miten tarinan todellisuudessa mahtoi käydä.

Kaiken kaikkiaan siis oikein viihdyttävä elokuva, vaikka slasherit eivät olekaan suosikki-genreni. Toisaalta, kyllä ne romanttiset komediat peittoavat aina mennen tullen. ;)

Lisämateriaaliakin oli mukana ihan mukavasti, vaikka kyseessä onkin edullinen boksi, joissa ei aina ylimääräistä samaan hintaan paljoa saa. Alkuperäiset making of -dokumentit olivat ihan hauskoja ja kommenttiraita todellakin kiinnostava, joten levy oli todellakin hintansa väärti.

IMDb:ssä

Suomenkielisessä Wikipediassa

Englanninkielisessä Wikipediassa

Alkuperäinen traileri Youtubessa