Sangatsu Mangan julkaisema yksittäispokkari tähtää teinityttölukijakunnalle, sillä kyseessä on tarina lukion oppilaskunnan kalseasta puheenjohtajasta, joka heltyy ja löytää lopulta rakkauden, kun hänen hulttioäitinsä hylkää hänen käsiinsä kissanpennun, jonka hoitamiseen tarvitaan oppilaskunnan hallituksen kissarakkaan jäsenen apua.

Pääosin tarina on kepeää huumoria ja yleistä hössöstystä, joten rakkaustarina sattuu siinä sivussa ja pahimmilta angsteilta säästytään. Omakohtaisesti kirja jäi käteen kissanpennun takia. :p

Kaiken kaikkiaan jää sellainen olo, että kirjoittajalla olisi ollut takaraivossa aihetta pidempäänkin tarinaan, mutta kun sellaiselle ei ollut mahdollisuutta, koko homma jäi puolitiehen, jos siihenkään. Ainoa hahmoista, joka ei ole täysi stereotypia tai jää muuten vain kehittelemättä tai esittelemättä, on otsikon puheenjohtaja. Muuten tuntuu, että hässätään ja höslätään, mutta mitään ei saada aikaiseksi.

Piirrosjäljessä ei ole mitään vikaa, vaikka sivut ovatkin melkoisen täynnä tavaraa ja sekavan oloisia. Toisaalta, kun tarinakin on sekavan oloinen, sekavat ja täydet sivuasettelut jopa toimivat temaattisesti... Parhainta antia on sittenkin söpö kissanpentu, josta olisi mieluusti saanut oikean hahmon juonikatalystin sijaan.

Pokkari sisältää myös toisen rakkaustarinan: Koulupukuprinssi. Tällä kertaa ollaan vahvemmalla alueella: hahmoja on kaksi ja tarina oikeasti keskittyy heidän suhteisiinsa ja erityisesti päähenkilön tunteisiin ja mietteisiin. Sokerishokkiin saavan söpö romanssi ei ole oikein allekirjoittaneen heiniä, mutta ainakin tarina oli hyvin kirjoitettu.

Eli kokonaisuudessaan parasta kirjassa oli kolmen sivun ekstra Kurrin päivä, joka nimensä mukaisesti keskittyi kissanpentuun, eikä sisältänyt muita hahmoja. :) Muuten kyseisen olisi voinut jättää hyllyyn.

Anime-lehden arvostelu

Toinen mielipide Futoi Yatsu