Minua kiinnostivat nuorempana enemmän Tarzanit kuin Annat tai runotytöt, joten jokaisen tytön lempikirjailija L. M. Montgomery on minulle itse asiassa melko tuntematon kirjailija. Poikkeus pitää kuitenkin olla: äidin hyllyssä on aina asunut hänen romaaninsa Sininen linna ja se on aina ollut minulle tuttu suosikki. Sen lisäksi, että se on poikkeus Montgomery-tuntemuksessani (tai tarkemmin, sen puutteessa), kirja on poikkeus myös sikäli, että kyse on romantiikasta, josta minä jopa pidän. Itse kun en pääosin ole sellaisen ystävä.

Asiaan vaikuttaa paljon se, että vaikka kirjassa on romantiikkaa, sen pääpaino on päähenkilön Valancy Stringing aikuistumisessa ja kasvussa. Tuntuu hassulta sanoa aikuistumisessa, kun Valancy on jo 29-vuotias kirjan alussa, mutta silti kyse on juuri siitä: Valancyn vapautumisesta äitinsä ja sukunsa tyrannian alta, kun hän alkaa viimein tehdä omat päätöksensä ja valintansa. Kirjan tärkein viesti on juuri aikuistuvalle nuorelle sopiva: elä omaa elämääsi, äläkä yritä miellyttää aina muita. Jos siinä sivussa onkin sitten vähän myös romantiikkaa, niin se ei haittaa, koska siinä välissä, kun kirja pääsee niin pitkälle, lukija on jo niin tykästynyt Valancyyn, että jos rakastuminen ja naimisiin meno auttavat hänet onneen, niin sillä selvä.

Pohjimmiltaan kyseessä on tunnelmallinen teos, jossa ei tapahdu juurikaan mitään. Se, mikä tapahtuu, ei ole maailmaa mullistavaa tai edes muuta kenenkään muun kuin ihmisen tai parin elämää. Sen sijaan pääsemme elämään Valancyn kanssa ja pitkälti hänen päänsä sisällä romaanin kuvaaman noin vuoden ajan. Ja se osoittautuu yllättävän eloisaksi ja hauskaksi paikaksi.

Kirja on poikkeus myös siinä mielessä, että nykyään olen kovin niuho lukemaan käännöskirjallisuutta, jos alkuperäisen kieli on minun ymmärrettävissäni. Tässä on tietenkin se lievittävä asianhaara, että en lue kirjaa ensimmäistä kertaa ja itse asiassa olen vuosien varrella (vuosia sitten...) etsinyt käsiini myös englanninkielisen alkuperäisteoksen, joten sikäli suomennoksen lukeminen on ok. Käännös ei ole paha, mutta paikoin alkuperäinen englanti paistaa kyllä tekstistä läpi. Suurimman osan aikaa kieli ja käännös on kuitenkin tasolla, jolloin pääsee lukemaan tarinaa sen sijaan, että täytyisi keskittyä kieleen.