Punaisen jättiläisen julkaisema neliosainen trilleri kertoo joukosta nuoria, jotka ovat tutustuneet pelaamalla kännykkäpeliä Rabbit Doubt. Pelissä jänisten sekaan on soluttautunut susi, joka tappaa jäniksiä yksi kerrallaan, ja tavoite on paljastaa ja tappaa susi ennen kuin kaikki jänikset ovat kuolleet. Hauskanpito on kuitenkin kaukana, kun nuoret löytävät itsensä lukittuina rakennukseen ja havaitsevat olevansa itse jäniksiä...

Juoneltaan Doubt on keskinkertainen kauhutrilleri. En mene sanomaan olisiko loppuratkaisu auennut etukäteen, jos sitä olisi yrittänyt pähkäillä, koska itse en koskaan jaksa yrittää. :p Joka tapauksessa mikään tarinassa ei varsinaisesti hypi silmille ja hahmot ovat varsin kliseisiä. What you see is what you get. Toisaalta juoni kuitenkin toimii ja mitään rekan mentäviä aukkoja siinä ei ole, kunhan jaksaa antaa anteeksi kikan käyttämisen lopussa. Hyvällä ohjauksella tästä saisi oikeastaan ihan mukiin menevän elokuvan.

Tonagain tarinankerronta ei ehkä saa kehuja, mutta hänen piirrosjälkensä sen sijaan on kaunista katsottavaa, jota lukee oikein mielellään. Siinä suhteessa valittamista ei ole lainkaan. :) Asiaa auttaa Puniksen erinomainen painojälki, joka sisältää kauniin ja tumman puhuvan värisivun tai pari kirjaa kohden. Kyseessä on kiva lisä, varsinkin kun näin synkkiä ja hienoja kuvia ei olisi mitenkään pystytty tuottamaan mustavalkoisina niin, että niistä olisi saanut mitään selvää. Mangan synkkää tarinaa seuraava paikoitellen hyvinkin tumma varjomaailma olisi voinut helposti muuttua painossa suttuisaksi, mutta sen sijaan kuvista näkee juuri sen mitä oli tarkoituskin. Siitä plussaa kustantajalle ja painolle.

Manga Wikipediassa

Anime-lehden arvostelu