Helsingin yliopiston historian professori Henrik Meinanderin vuonna 2009 julkaistu teos käy yhden Suomen historian merkittävimmistä vuosista eli jatkosodan päättymisvuoden 1944 tapahtumat kuukausi kuukaudelta lävitse, esitellen taustoja, tekijöitä, henkilöitä ja seuraamuksia. Mukaan mahtuu myös paljon aikalaisten, niin merkkihenkilöiden kuin tavallisten ihmistenkin, tunteita, ajatuksia, pelkoja ja toiveita. Kokonaisuus on yksityiskohdiltaan rikas teos, jonka lukeminen tosin vaatii, että lukija muistaa suurin piirtein historian pääpiirteet ennen vuotta 1944.

Aika on teoksen punainen lanka, mutta muuten asiasta toiseen hypitään jonkin verran. Tämä on oikeastaan hyvä asia, sillä se keventää muuten raskasta aihetta, koska lukijan on helppo ottaa taukoja lukemisessa ja rankemmasta aiheesta usein siirrytään luontevan oloisesti vähäksi aikaa kevyempiin asioihin. Kokonaiskuvasta vaihdetaan sujuvasti hetkeksi pienen ihmisen arkipäivän kokemuksiin. Kokonaisuus toimii ja aikalaismateriaalien käyttö tekee kirjan sisällöstä aidon oloista. Kyse ei ole pelkästään faktoista ja analyysista, vaikka niitäkin toki löytyy.

Tällaisesta historian kirjoituksesta juuri pidän, jossa esitetään faktatkin, mutta asia tuodaan liki tavallista ihmistä, jolloin on helpompi muistaa, että kyse on todellisista tapahtumista ja aidoista ihmisistä, eikä vain jostain tarinasta, jonka olen joskus lukenut.

Koska pyrin lukemaan kaiken alkuperäiskielellä, jos oma kielitaito vain antaa perää, luin luonnollisesti Meinanderin teoksen ruotsiksi, vaikka siitä onkin saatavissa myös erinomainen suomenkielinen käännös. Tässä suhteessa kukin voi hyvin valita oman mielensä mukaan, mutta pakko on mainita kuinka paljon kunnioitan sitä, että Meinander kirjoittaa äidinkielellään ja antaa ammattilaisen kääntää teokset suomeksi.

Henrik Meinander suomenkielisessä Wikipediassa

Analyyttisempi kirja-arvostelu