Varmistellaan ensin aluksi vähän: kyse on nyt siis ensimmäisestä Mad Max -elokuvasta, ei tunnetummasta kakkososasta eli Road Warriorista. Siihen isken kynsiksi sitten seuraavaksi...

Tämä sarjan ensimmäinen osa menestyi aikoinaan niin hyvin kulttiklassikkona, että poiki tunnetumpia jatko-osiakin. Ensimmäisen osan tuntemattomuus aiheutti kuitenkin sen, että jatko-osia oli pitkälti pakko markkinoida itsenäisinä, joten monelle Mad Max on yhä yhtä kuin Road Warrior. Itseä oikeastaan huvittaa tv-kanavien tapa lähettää sarjan toinen ja kolmas osa peräkkäin ja jättää useimmiten ensimmäinen osa kokonaan jättämättä...

Elokuvana eka osa on selkeästi pienemmän budjetin raina, jossa kerrotaan Mel Gibsonin esittämän Maxin taustatarina: miten hän päätyi Australian takamaille taistelemaan hengestään sivilisaation romahdettua, mitä hänen perheelleen tapahtui, miksi hän tarvitsee polvitukea? Vastaukset löytyvät ensimmäisestä tarinasta, jossa sivilisaatio keikkuu, mutta ei ole vielä täysin romahtanut.

Tietyllä tavalla tämä ensimmäinen elokuva on häiritsevämpi kuin myöhemmät, koska myöhemmissä on helppo upppoutua dystopistiseen fantasiaan maailmassa, jollaista ei ole olemassa, mutta tässä ensimmäisessä on tarpeeksi merkkejä todellisesta maailmasta, että on helppo nähdä miten lyhyt matka omasta todellisuudesta olisi elokuvan maailmaan. Tämä ja realistinen väkivalta, joka ei ammu yhtä yli kuin jatko-osien vastaava, tekevät elokuvasta karua katseltavaa. Samalla se on toki, parhaan fiktion tapaan, kiinnostava viesti ihmisyydestä ja sivilisaatiosta.

Toki elokuvan voi katsoa myös pelkkänä toiminta/kauhuna, lukematta rivien välistä sen enempää kuin haluaa. Elokuva ei tuputa viestiä, mutta tietyllä tasolla jokainen tarina on jollain tasolla viesti ja kommentti tekijästään ja tekoympäristöstään. Kommenttiraita avaa elokuvan tekijöiden ajatuksia ja kokemuksia oikein mukavasti näin vuosikymmenten takaa, mikä on aina yhtä kiinnostavaa.

IMDb:ssä

Wikipediassa

Traileri