Kävinpä sitten katsomassa toisen osan Hobitti-trilogiaa. Näin ekan osan alunperin 2D:nä ja toki kertasin tarinan extended version blurayltä ennen toista osaa. ;) Tämän toisen osan kävin katsomassa 3D:nä ja peräti HRF-versiona. Hienolta näytti ja tarinakin vei mukanaa. Trilogian toisessa osassa on aina se ongelma, että tavallaan elokuvalla ei ole sen enempää alkua kuin loppuakaan, mutta onneksi tämä ei ole koskaan minua juuri häirinnyt. Kuten ei myöskään se, että tarina ei ole prikulleen sama kuin kirjassa. Pidän siitä, että saan nähdä eri versioista samoista jutuista.

Visuaalisesti elokuva oli yhtä kaunis kuin kaikki Jacksonin tolkien-filmatisoinnit. Ainoa kritiikki, jonka tähän hätään keksin, liittyy Stephen Fryn käyttämiseen Lake Townin mestarina. Ainakin tässä ensimmäisessä osassa häntä nähtiin niin vähän, että itseltä meinasi koko ajan karata ote tarinasta, kun hän ilmestyi ruudulle. "Ai, Stephen Fry" jotenkin rikkoi keskittymisen. Jos hänellä olisi ollut aikaa rakentaa hahmoa paremmin, olisin onnistunut paremmin irrottamaan näyttelijän hahmostaan, mutta juuri tässä yhteydessä kuuluisan, tutun naaman käyttö jotenkin häiritsi. Ehkä ensi leffassa ja/tai ensi katsonta kerralla menee paremmin.

Se nyt on selvä, että uusi katsontakerta on edessä, viimeistään kun extended version saapuu hyllyihin. :) En ole hobitista yhtä innoissani kuin LotR:stä aikoinaan, mutta se ei tarkoita, ettenkö olisi innoissani. Ja sanokoon muut mitä haluavat, minä pidän siitä, että elokuviin on liitetty muita tapahtumia laajentamaan tarinaa. Hobitti yksinään jäisi vähän kevyen oloiseksi ensimmäisen trilogian jälkeen. Onhan se nytkin kevyempi, mutta ero ei ole yhtä järkyttävän suuri. Varsinainen lopullinen sana taitaa kuitenkin jäädä siksi, kunnes voin istua katsomassa kaikki kuusi leffaa yhtenä valtavana maratonina. :D

IMDb:ssä

Wikipediassa

Viralliset sivut

Traileri