Ja koska vanhat animaatiot ovat parhaita! :) Jostain sattui käteen ihan suomijulkaisu vanhaa kunnon Ankronikkaa, joka käytännössä on Roope-setä-sarjakuvaa animaationa. Eli Roope ja ankanpojat seikkailevat muutaman vain animaatiota varten luodun hahmon kanssa ilman Aku, Iinestä tai muita enemmän Akun ympärillä hyöriviä hahmoja. Sarjassa Aku on merivoimien palveluksessa, minkä takia häntä ei näy ja Tupu, Lupu ja Hupu asustelevat Roope-sedän hoiteissa. Vaikka kyse onkin suomijulkaisusta suomenkielisin päälleäänityksin, DVD-setti sisältää myös alkuperäiset äänet. Muuten en sitä olisi ostanutkaan...

Nämä vanhat sarjat ovat siitä kivoja, että animaatioon on jaksettu nähdä vaivaa ja tarinan kerrontaan samoin. Vaikka alle puolen tunnin jaksoihin ei sen ihmeempiä juonia mahdukkaan, tarinoissa näkee samaa sanallista ja kulttuuri-ikoneilla leikittelyä kuin parhaissa Aku Ankka -sarjakuvissakin. Niinpä sekaan mahtuu kiinnostavia nimiä ja Shakespearea matkiva/parodioiva (miten sen nyt ottaa...) jakso sisälsi tekstinpätkiä, jotka aikuinen katsoja kyllä tunnisti muutenkin. Toki käytettynä niin, että perheen nuorimmaiset pysyivät silti kelkassa. Yhteensä 13 jaksoa ja elokuvan käsittävä kolmen DVD:n paketti ei ollut hassumpi kokonaisuus.

Suomenkielisessä Wikipediassa

Alkumusiikki