DreamWorks Animation -studion uusin julkaistu pitkä animaatioelokuva kertoo fantasiamaailmasta, jossa luolaihmiset sinnittelevät erinäköisten hirviöiden ja outojen otusten keskellä. Kun manner alkaa jakautua kahtia viimeisellä luolaihmisperheellä, Croodeilla, sekä heidän kohtaamallaan yksinäisellä Guylla ei ole muuta mahdollisuutta kuin lähteä etsimään turvaa. Mikä on melkoinen kulttuurishokki Croodeille, joiden selviämisstrategia on tähän asti käsittänyt luolan perällä nyhjöttämisen niin pitkään kuin vain mahdollista...

Elokuva oli hieman parempi kuin olin odottanut, mutta perhedraama ei siltikään iskenyt kovin ihmeellisesti. Isä-tytär -draamaa on nähty ennenkin, varsinkin kun sekaan heitetään nuori sulho. Perheen kasvutarina painottuu isään, joka matkan aikana oppii hyväksymään kaikenlaista uutta ja vastaanottamaan sen avoimemmin kuin ennen. Ja vanha vitsi isän inhoamasta, kuolemattomasta anopista, joka porskuttaa innolla, kun muilta loppuu puhti, on juuri sitä - vanha. Vastahan sama hahmo nähtiin viimeisimmässä Ice Agessä.

Kiinnostavinta elokuvassa ovat mielikuvituksekkaat otukset, joiden parissa luolaihmisten täytyy tulla toimeen. Todellisuuden kanssa niillä ei ole mitään tekemistä, mutta eivätpä luolaihmisetkään olleet ihan sitä, mitä elokuvassa kuvataan. Animaattoreille on annettu vapaat kädet luoda mitä omituisimpia kasveja ja eläimiä. Niiden parissa elokuvan jaksaakin katsoa, vaikka juoni ei sen ihmeemmin kiinnosta. Animaatio kun toimii.

Ja tarinan puutteista huolimatta hahmot ovat hyviä ja ääninäyttely toimii, joten varmasti elokuva kiinnostaa monia, varsinkin nuorempia, vaikka itse en siitä juuri innostunutkaan.

IMDb:ssä

Wikipediassa

Viralliset sivut

Traileri