En ole erityisesti hulluna kauhuelokuviin, mutta en minä niitä kaihdakaan. Lähinnä ongelmana on se, että todella hyvä kauhu on oikeasti ahdistavaa tavalla, joka ei iske aina, ja huono taas joko ei jaksa kiinnostaa tai pelaa pelkällä äklöttämisellä. The Descent on onneksi selvästi ensimmäisessä kategoriassa.

Vaikka elokuva onkin brittivoimin tehty ja kuvattu Yhdistyneissä kuningaskunnissa, tarina sijoittuu Yhdysvaltoihin, jossa kuusi naisystävää lähtee luolakiipeilemään Appalakkien vuoristoon. Ystävien välille mahtuu niin traagisia menneisyyksiä kuin henkilökohtaisia erimielisyyksiäkin, joten kun he jäävät sortuman taakse ja joutuvat etsimään uutta reittiä pois luolastosta, tunnelma alkaa kiristyä kovaa tahtia. Asiaa ei auta lainkaan, kun naiset tajuavat, että luolissa on muitakin...

Elokuvan tunnelma on kaikin puolin ahdistava ja tunteita riipivä. Näyttelijäkaarti tekee erinomaista työtä ja on pakko myöntää, että kauhuelokuva, jossa on pelkkiä naisia, on kivaa vaihtelua. Reaktiot ovat aitoja ja vaikka joukosta toki nousee esiin johtajia ja seuraajia (kuten mistä tahansa ryhmästä), dynamiikka ei ole kiveen hakattua, vaan elää tarvittavien taitojen ja tilanteiden mukaan. Turhaa pomottelua ei sallita keneltäkään.

Tietyllä tasolla osa reaktiostani luolaston hirviöihin oli vähän sama kuin susiin elokuvassa The Grey: pelkkä luola olisi riittänyt aivan hyvin ilman hirviöitäkin luomaan kauhua. Toisaalta hirviöt ovat sikäli kiinnostavia ja no, hirvittäviä, että on niilläkin sijansa elokuvassa. Ja koska kyse ei ole hollywood-rainasta, katsojalle ei ole alusta asti selvillä kuka joukosta selviää hengissä ja kuka ei. Aina plussaa, kun tarkoitus on pitää jännitystä yllä. ;)

IMDb:ssä

Wikipediassa

Leffatykissä

Traileri