Alan päästä viimein talletuksissa kiinni viime syksyn uutuussarjoihin. :) Niistä yksi on Subin illoissa esitettävä Arrow, joka perustuu DC Comicsin sarjakuvahahmoon Green Arrow eli Vihreä Nuoli. TV-sarjassa pidetään sarjakuvahahmon syntytarinan perusteet, mutta se on modernisoitu totaalisesti.

Tarinassa Oliver Queen, miljonääriperheen hulttiopoika, haaksirikkoutuu saarelle, joka vaikuttaa ensin autiolta, mutta osoittautuu huomattavasti tätä vaarallisemmaksi paikaksi. Viisi vuotta myöhemmin Oliver palaa kotikaupunkiinsa muuttuneena miehenä, aikomuksenaan toteuttaa isänsä viimeinen toive ja kaataa kaupunkia hallitsevat rikkaat ja korruptoituneet vallanpitäjät.

Sarja lähtee liikkeelle siitä, kun Oliver palaa kotiin. Hänen aikansa saarella kerrotaan sarjan edetessä takautumina samalla, kun Oliver kamppailee naamioituneena rikollisuutta vastaan ja yrittää tasapainottaa tavallista elämäänsä ja salaista puoltaan. Salaisuus ei tietenkään pysy täysin salaisuutena, vaan ensimmäisen kauden edetessä Oliver saa uusia ystäviä, jotka auttavat häntä hänen pyrkimyksissään.

Toistaiseksi sarja on pysynyt hyvin realismin rajoissa, mikä toimii hyvin tv-sarjassa. Sarjakuvista poiketen saari, jolle Oliver haaksirikkoutuu ei ole autio, vaan rikollisten(?) hallussa, mikä toimii hyvin selityksenä niille taidoille, jotka miehellä on hänen palauttuaan. Realistisesti ajatellen luontoa vastaan taistelu luo toki vahvuutta sekä fyysisesti että henkisesti, mutta ei varsinaisesti valmistele taistelemaan rikollisuutta vastaan...

Viihteenä Arrow toimii hyvin, eikä vaadi oikeastaan lainkaan tuntemusta alkuperäisestä sarjakuvasta, mikä on hyvä, sillä kyseinen hahmo ei ollut koskaan erityisen suosittu kummallakaan puolella lätäkköä, joten se ei ole erityisen tunnettu Suomessa.

IMDb:ssä

Wikipediassa

Viralliset sivut

Traileri