Ja sitten syy MIB-maratoniin eli sarjan uusin osa.

(Sivuhuomio: on pelottavaa ja ärsyttävää, kun katson jonkun leffan, joka on mielestäni uusi ja "juuri pyöri teattereissa" ja tajuan blogia kirjoittaessa, että mokoma on jo yli vuoden vanha...)

Uusin MIB-sarjan osa valmistui kymmenen vuotta edellisestä ja hyödyntää viimeisintä 3D- ja tietokoneanimaatioteknologiaa. Samalla onneksi juonessa ja tarinankerronnassa ollaan pysytty vanhoilla linjoilla ja vanha tuttu parivaljakko seikkailee (suurimman osan aikaa ainakin) jälleen kahdestaan, joten kolmas osa nivoutuu edeltäjiinsä ongelmitta. Tekijät ovat selkeästi onnistuneet tajuamaan, että if it ain't broke, don't fix it. ;)

Toki elokuvassa on uuttakin, kun mukaan pitää saada nuori agentti K (Josh Brolin) ja tarina itsessään on itsenäinen, kuten kaksi edellistäkin. Yhdistävä tekijä elokuvissa on MIB ja agentit, tarinallisesti jokainen on oma itsenäinen "tapauksensa". Mutta meno on nopeaa, huumori toimii ja juoni pysyy kasassa, minkä lisäksi Josh Brolinin roolisuoritus on vähintäänkin mahtava, kun ottaa huomioon kuinka suuriin kenkiin hänen tässä täytyy astua. Tietenkin kyse on täysin viihteestä, eikä vakavasta draamasta, mutta kyllä viihdekin saa olla hyvin tehtyä ja omalla tavallaan arvostettavaa.

IMDb:ssä

Wikipediassa

Leffatykki.comissa

Traileri