Viides Odd Thomas -kirja luettu. :) Siitä huolimatta, että edellisessä osassa Oddin seuraan liittyi mystinen Annamaria, josta Odd tai kukaan muukaan ei juuri ota selvää, häntä ei juuri tässäkään seikkailussa näy, vaan suurimman osan kirjasta vietämme kahdestaan Oddin kanssa, kuten aina ennenkin. Tällä kertaa ratkaistavana on filmimoguulin 1900-luvun alkupuolella rakentaman kartanon pimeät salaisuudet. Aika kun ei kartanossa tunnu olevan ihan samanlaista kuin muualla...

Vaikka pääosin kirjan tyyli pysyy samana kuin aikaisemminkin, tällä kertaa kevyt kerronta ei vain tunnu yhtä humoristiselta kuin aikaisemmissa kirjoissa. Pakko on myöntää myös, että pari aivan pikkujuttua aiheutti allekirjoittaneelle ärsytystä melko suotta. Esimerkiksi se, että Odd tunnisti kartanossa vilisevät "lappeellaan makaavat kahdeksikot" ikuisuuden symboliksi vasta kirjan viimeisellä kolmanneksella, kuvailtuaan niitä sen puolen tusinaa kertaa ainakin ennen sitä. Yksityiskohdassa jäi härnäämään ensinnäkin se, että itse tunnistin symbolin heti ensimmäisestä kerrasta, kuten varmasti suuri osa lukijoista, kun ottaa huomioon teoksen todennäköisen lukija- ja kohderyhmän. Toisekseen kaiken sen kuvailun jälkeen hetki, jolloin Odd tajuaa, että kyse ei olekaan kahdeksikosta, jää turhaksi. Olisin toivonut, että asiasta olisi ainakin ollut jonkin sortin pieni keskustelu tms. Sen sijaan hän vain itse muistaa yht'äkkiä symbolin, jolla ei sen jälkeen ole enää mitään virkaa tarinassa.

Toinen ärsyttävä tekijä on Annamarian hahmo, joka käy hermoon sekä Oddille että minulle. Siksi olen iloinen, että häntä ei juuri kirjassa näkynyt. En ole koskaan pitänyt hahmoista, jotka esittävät turhan päiten mystisiä. Kääntäjänä ammattini on nimenomaan tiedon välittämistä mahdollisimman selkeästi, joten kaikki vihjaukset ja mystiset viittaukset, jotka selvenevät vasta jälkikäteen, ovat minulle anateema. Mielestäni asian voi joko ilmaista selkeästi tai jättää ilmaisemasta, mutta kaiken maailman tiedon välityksen periaatteen kiertäminen ottaa päähän ja pahasti.

Ruinauksesta huolimatta viiden Odd Thomas -sarjan romaani oli kuitenkin ihan kivaa luettavaa, vaikka se ei iskenytkään yhtä hyvin kuin ensimmäiset osat. Osa juonesta oli melko ennalta-arvattavaa kenelle tahansa kovan luokan scifistille, mutta arvailtavaa jäi silti tarpeeksi, jotta jaksoin pysyä tarinassa mukana. Lopputulos oli ihan viihdyttävää luettavaa.

Ja nyt on jäljellä enää sarjan viimeinen osa. :)

Kirjasta Wikipediassa