Nyt jo kuollut ja kuopattu MTV Fakta XL -kanava esitti jonkin aikaa sitten tämän dokumentin, joka oli kylläkin melkoinen pettymys. Sekä nimi että ohjelmakuvaus sai aihetta odottaa vakavaa analyysia siitä, mitä on olla diktaattori, miten diktaattori syntyy ja miten se vaikuttaa mieleen. Valitettavasti kyseessä olikin vain "viihdyttävä" hupiohjelma kaikista niistä outouksista, joihin ihmiset ryhtyvät, kun mitään esteitä ei ole. Ohjelmassa esiteltiin eri diktaattorien outoja ruokatottumuksia ja intoa iskeä nimensä ja naamansa aivan kaikkialle, mutta mitään varsinaista analyysia mihinkään suuntaan ei ollut. Edes ohjelmassa mainittujen diktaattorien historiaan ei juuri kajottu.

Sen lisäksi, että lopputulos on muutenkin tyhjänpäiväinen hupitunti, koin loukkaavana sen miten hutaisten ohjelmassa ohitettiin näiden ihmisten yhteisöilleen aiheuttama kärsimys. Satojen tuhansien ihmisten kuolema ja tuhotut elämät sekä polvilleen ajetut valtiot jäivät halvan, aivottoman viihteen jalkoihin. Sen sijaan, että diktaattorit olisi tuomittu, heidän edesottamuksilleen vain naurettiin, aivan kuin kyse olisi ollut jostain harmittomasta kylähullusta. Mautonta ohjelmassa ei ollut diktaattorien oudot asut, vaan dokumentin tekijöiden kykenemättömyys käsitellä historiallista merkitystä ja kärsimystä mitenkään mielekkäästi.

Ohjelman esittely telsussa