Vaikka Ivrean toiminta onkin hiljattain taas aktivoitunut, mitään tietoa tai varmuutta ei ole tullut heidän julkaisemansa Vagabond-sarjan jatkumisesta. Kyllästyin viimein odotteluun ja jatkan sitten sarjan lukemista englanninkielisenä. Suomeksi löytyvät ensimmäiset 9 osaa loppuvat sattumalta juuri sopivasti niin, että päällekkäisyyksiäkään ei päässyt syntymään, kun aloin ostamaan sarjaa Viz Median Vizbig-painoksina.

Näissä isoissa pehmeäkantisissa samoihin kansiin on nidottu peräti kolme normaalikokoista mangapokkaria. Tämä sopiikin hyvin hyvin kuvapainoitteisen, juonellisesti varsin verkkaisesti etenevän Vagabondin kohdalla. Yksittäinen pokkari jäisi pelkäksi varpaan kastelemiseksi. Pokkareissa on mukana värisivuja ja lisämateriaaleja, joten laadullisesti hieno aikaan saannos. Ainoa huono puoli näissä isommissa painoksissa on se, että paksun kirjan auki taittaminen sitä hajottamatta jättää helposti kuvien sisäreunat näkymättömiin.

Inouen Vagabond-sarja viehätti heti siihen tutustuttuani ja tässä mielessä mieli ei ole muuttunut. Useita hahmoja seuraava tarina polveilee ajassa ja paikassa, mutta jaksaa silti kiinnostaa. Inouen taide hivelee silmää. Tyylillisesti realistisempi ja myös paljon filosofiaa sisältävästä teoksesta löytyy paljon kiinnostavia kerroksia nuorten miekkamiesten kasvaessa ja kouliutuessa aikansa mestareiksi. Sarjassa on paljon samoja elementtejä, jotka vetävät puoleensa niin Blade of the Immortalissa kuin Lone Wold and Cubissakin.

Wikipediassa