Kun tv-sarja Pretender peruutettiin neljännen kauden jälkeen, tarinaa jatkettiin vielä parin tv-elokuvan muodossa. Valitettavasti tekijät eivät lähteneet samalle linjalle kuin Whedon ja Universal Fireflyn suhteen eli sen sijaan, että katsojille olisi viimeinkin kerrottu vastaukset kaikkiin auki jääneisiin kysymyksiin jne. elokuvat jatkavat tv-sarjan linjalla: jokainen vastaus herättää viisi uutta kysymystä ja tarina jää yhä kesken. Mutta ainakin me fanit saimme vähän lisää suosikkiamme. So there's that.

Ensimmäinen elokuva jatkaa suoraan siitä mihin nejännen kauden viimeinen jakso jäi ja etenee melkolailla samaan tapaan kuin tv-sarjan jaksotkin. Kyse onkin siis ennemmin kaksi-osaisesta tv-sarjan jaksosta kuin oikeasta elokuvasta. Kun katsojille on pikaisesti selitetty miten kaikille on käynyt (paitsi muutaman hahmon suhteen; emme koskaan saa tietää mitä Jarodin sisarelle tapahtui...), tarina hyppää suoraan Jarodin seuraavaan "pretendiin". Kuten kaikki kaksiosaiset jaksot sarjassa, tälläkin kertaa paljastetaan uusia puolia menneisyydestä, mutta mitään todellista loppuratkaisua ei synny.

Elokuvassa suoritetaan myös jonkin verran sarjakuvamaailmasta tuttua retconia, sillä siinä missä ensimmäisen kauden alkujaksoissa meille näytetään tilava, valoisa ja moderni huone, joka kuulemma on Jarodin, elokuvassa hän ja muut pretenderit näemmä asuvat koleissa, synkissä vankiselleissä... Oops! Myönnettävästi tätä ei ehkä huomaa, jos katsoo elokuvaa oikeasti neljä-viisi vuotta ensimmäisen kauden jälkeen, toisin kuin minä, joka katsoin kaikki neljä kautta kuukaudessa, mutta silti. Mielestäni olisi ollut mielekkäämpää ja osoittanut enemmän arvostusta katsojia kohtaan, jos oltaisiin pysytty sarjan alun kullatussa häkissä ennemin kuin selkeässä vankitilanteessa.

Yleisesti ottaen elokuva toimii ihan hyvin juuri tuplajaksona, mutta ei ole mitään ihmeellistä noin muuten. Se ei edes ole missään mielessä suosikkini sarjan tarinoista. Lopulta elokuvan entoisin puoli on se, että ainakin se ratkaiseen neloskauden cliffhangerin ja jäämme sen sijaan oikeastaan pitkälti samaan tilaan kuin koko sarjan ajalta: Jarod on maailmalla ja rankaisee pahiksia, Miss Parker kumppaneineen juoksee perässä ja saman aikaisesti molemmat tökkivät nokkaansa Centren salaisuuksiin parhaansa mukaan. Mutta ainakin tiedämme, että kumpikaan ei räjähtänyt palasiksi.

IMDb:ssä

Wikipediassa