Wickedin tyyliin Maleficent kertoo tutun tarinan Prinsessa Ruususesta uudelleen alkuperäisen tarinan pahiksen näkökulmasta. Tarina paljastaa miksi Maleficent oli niin vihamielinen kuningas Stefania kohtaan ja lisäksi antaa tarinalle aivan uuden lopun.

Hienon näköisessä fantasiamaailmassa ihmisten kuningaskunnan naapurissa on satuolentojen asuttama Moorsin valtakunta. Valitettavasti naapuriviha ei ole tuntematon asia tässäkään maailmassa ja kuolevaiset tuntevat yhä kateutta, vallanhimoa ja ahneutta. Niinpä Maleficent, yksi Moorsin voimakkaimmista haltiattarista, päätyy petetyksi ja oppii vihaamaan Stefania ja ihmisten valtakuntaa, mikä tietenkin johtaa Auroran kiroukseen.

Erinomaisilla tehosteilla varustettu elokuva on juonellisesti melko ennalta-arvattava, mutta sisältää niin mainioita hahmoja ja erinomaisia näyttelijäsuorituksia, että hällä väliä. Varsinkin Angelina Jolien Maleficent ja hänen apurinsa Sam Rileyn esittämä, (osan aikaa) ihmishahmoinen korppi Diaval ovat niin mainioita, että heitä katselisi mieluusti jopa enemmänkin. Kaunis musiikki on vain ihana lisä.

Negatiivisesti elokuvasta jäi mieleen jotkin sivuhahmot, joista oli tehty aivan turhia. Varsinkin kolme hyvää haltiatarta oli viety koomisuudessaan niin pitkälle, että huvittavan sijaan heidän katsomisensa oli lähinnä kivuliasta. Toinen pikkujuttu, joka jäi allerkirjoittanutta häiritsemään, oli Maleficentin nimi. Suomenkielinen Pahatar on vielä pahempi, mutta kyllä latinapohjainen Maleficentkin on nimenä sellainen, että mietityttää miksi kukaan olisi sellaista nimeä lapselle antanut. Kun ottaa huomioon millaisena hahmo esitetään elokuvan alussa, olisin kaivannut sivujuonta, jossa joko selitetään nimen alkuperä tai kerrotaan kuinka Maleficent itse ottaa nimen omakseen. Nimi kuitenkin tarkoittaa suurin piirtein "pahantekijää" ja vaikka lapset eivät asiaa ehkä tiedostakaan, monet elokuvan vanhemmista katsojista kyllä...

Näistä seikoista huolimatta elokuva kokonaisuutena oli todella hauskaa katsottavaa ja sopi hyvin näin kesäohjelmistoon. Missään nimessä sitä ei voi haukkua huonoksi elokuvaksi ainakaan. Ja Lana del Reyn uusi versio vanhan Disney-elokuvan rakkauslaulusta Once Upon a Dream on aivan ihana! :)

IMDb:ssä

Wikipediassa

Traileri

Viralliset sivut